Aurinkokeräinten asennus katolle – ohjeet ja vaatimukset
Aurinkokeräinten asennus katolle – täydellinen opas ja tekniset vaatimukset
Aurinkokeräinten asennus katolle on prosessi, jolla on tiukat säännöt ja tekniset vaatimukset. Pelkkä keräinten hankkiminen ja niiden liittäminen varastoastiaan ei riitä – oikea asennus ratkaisee, saavuttaako järjestelmä odotetun suorituskyvyn, kestääkö se ongelmitta kaksikymmentä vuotta, vai joudutko ratkaisemaan vuotoja, ylikuumenemista ja rakenteellisia vikoja ensimmäisen rankan talven jälkeen. Tässä oppaassa käymme läpi koko prosessin kattotarkastuksesta järjestelmän ensimmäiseen lämmitykseen, sisältäen tarkat luvut, mitat ja asioita, joihin asennusmiehet törmäävät jatkuvasti.
Valmisteluvaihe – mitä sinun tulee selvittää jo ennen keräinten ostoa
Suurin osa aurinkokeräinten asennusongelmista ei synny itse asennuksessa, vaan jo paljon aiemmin – riittämättömän valmistelun vuoksi. Kattotarkastus, rakenteellinen arvio ja oikean ankkurointijärjestelmän valinta ovat ratkaisevia askelia koko asennuksen turvallisuuden kannalta.
Katon rakenne ja sen kantavuus
Tasainen aurinkokeräin, jonka mitat ovat noin 2,0 × 1,0 m, painaa tyypillisesti 35–50 kg. Lisää tähän asennusrakenne (12–20 kg keräintä kohti), mahdollinen lumikuorma (Suomen vuoristoalueilla jopa 200 kg/m²) ja lämmönsiirtoväliaineen sisältävä putkisto. Kahden keräimen asennuksessa puhumme kokonaispainosta 120–180 kg, joka kohdistuu suhteellisen pienelle alueelle.
Harjakattojen osalta, joissa on betonista tai poltetusta savesta tehty kattotiili, on tärkeää tarkistaa kattorakenteen kunto – erityisesti yli 30 vuotta vanhoissa taloissa. Keskipalkit, joissa on biologista vaurioitumista, halkeamia tai liiallista taipumaa, eivät sovellu suoraan ankkurointikoukuille. Käytännössä kohteissa, joissa on vanhempaa rakennuskantaa, rakennesuunnittelija suosittelee usein vähintään 2–3 keskipalkin vaihtamista ennen asennusta. Tämä tulee ratkaista etukäteen, ei asennuksen aikana.
Tasakattojen kohdalla tilanne on erilainen – niissä käytetään usein itsenäisiä rakenteita, joissa on painolasti (kiviaines tai betonielementit), joten kattoon ei tarvitse tehdä merkittäviä muutoksia. Kuitenkin myös täällä on arvioitava katon kokonaiskuormitus, sillä kahden keräimen painolastin arvioitu paino voi olla 200–400 kg.
Katon suunta ja kallistus
Ihanteellinen keräinten suunta on etelään, sallien ±30° poikkeaman (eli lounaaseen tai kaakkoon on edelleen hyväksyttävää). Kallistuksen tulisi olla 30–50° ympärivuotiseen käyttöön tai 50–60° järjestelmille, jotka on suunniteltu pääasiassa talvisin lämmitykseen. Lisätietoja tästä aiheesta löydät artikkelista Keräimen kallistus ja suunta – miten maksimoit energiantuoton tästä Tietokeskuksesta.
Jos katon suunta ei ole ihanteellinen, on kaksi vaihtoehtoa: käyttää kallistusrakennetta (tasakatolla tai julkisivuasennuksessa) tai kompensoida epäsuotuisa suunta suuremmalla keräinten pinta-alalla. Kokemuksemme mukaan 30° poikkeama etelästä alentaa vuosituottoa 5–10 %, mikä on monissa tapauksissa edelleen taloudellisesti hyväksyttävää.
Varjostus – kriittinen tekijä, jota aliarvioidaan
Läheiset puut, savupiiput, antennit, muut osat katosta tai naapurirakennukset voivat merkittävästi heikentää keräinten suorituskykyä. Jopa 10–15 % keräimen pinta-alasta aiheutuva varjostus voi vähentää järjestelmän kokonaistehoa 30–40 %, koska keräin toimii kokonaisuutena. Asennuspaikkaa valittaessa on aina arvioitava tilanne talvipäivänseisauksen aikaan (21. joulukuuta), jolloin aurinko on matalimmillaan horisontissa – varjostus on silloin voimakkainta. Useat ohjelmistotyökalut (esim. PVsyst, Solmetric SunEye) mahdollistavat varjostuksen ennakkoluotaimen.
Asennusrakenteiden tyypit eri kattotyypeille
Oikean ankkurointi- ja asennusjärjestelmän valinta riippuu katon tyypistä. On kolme pääasiallista tilannetta: harjakatto, jossa on kattotiili, tasakatto ja asennus julkisivulle (harvinaisempi, mutta mahdollista).
Asennus harjakattoon – koukkujen ja kiskojen järjestelmä
Yleisin tilanne omakotitaloissa. Menettely on seuraava: erikoisankkurointikoukut (ns. falzhakut tai läpivientikoukut) EPDM-tiivisteellä ruuvataan kattorakenteeseen. Koukut kulkevat kattotiilen alta – vain yksi tiili poistetaan ankkurin kohdalta, ja koukun muotoilu mahdollistaa tiilen palauttamisen ilman leikkaamista. Koukuihin asennetaan alumiiniset kiskoja (profiilit) kahdessa rivissä – yksi ylä- ja yksi alareunaan keräintä. Keräimet napsautetaan tai ruuvataan kiskoihin kiinnikkeillä.
Vähimmäismäärä ankkurointikoukkuja: keräimelle, jonka mitat ovat 2,0 × 1,0 m, vähintään 4 koukkua (2 yläosaan, 2 alaosaan), ihanteellisesti 6 koukkua tasaisempaa kuormitusta varten. Koukkujen välinen etäisyys kiskojen pituudella: enintään 1,5 m. Koukut on aina ankkuroitava kattopalkkiin, ei vain räätiköihin – räätikot eivät ole keräinten kantavia elementtejä.
Tärkeä yksityiskohta: kiskoihin on jätettävä lämpölaajenemisväliä – alumiini laajenee merkittävästi lämpötilan vaihdellessa -20 °C ja +80 °C välillä (tyhjä keräin voi saavuttaa jopa korkeampia lämpötiloja stagnoidessa). 4 metrin kiskojen lämpölaajeneminen on jopa 8 mm. Ilman lämpölaajenemisväliä kisko vääntyy tai kiinnikkeet irtoavat.
Asennus loivaräppään – irralliset rakenteet
Loivaräppään käytetään alumiinisia tai teräksisiä runkoja, joiden kallistuskulmaa voidaan säätää, tyypillisesti 30–45°. Runko voidaan kiinnittää kattorakenteisiin (läpivientitiivisteet vesieristyksen läpi, mikä vaatii huolellista tiivistystä) tai se voidaan asentaa irralliseksi ja painolastittaa. Irtonainen järjestelmä on materiaalikustannuksiltaan kalliimpi (painoelementit), mutta se ei vahingoita vesieristystä, mikä on tärkeää loivaräppärakenteissa, joissa on kalvo- tai bitumieristys.
Painolastin minimimäärä riippuu sijainnista ja rakennuksen korkeudesta. Suomessa (tuulen nopeus EN 1991-1-4 mukaan tyypillisesti 25–30 m/s) ja alle 10 metrin korkeudella suuntaa antava sääntö on 25–40 kg painolastia per juoksumetri kiskoa. Yli 20 metrin korkeudessa ja tuulisissa paikoissa (vuoristoalueet) tarvitaan staattinen laskelma.
Integrointi kattoon (kattoon integroitu järjestelmä)
Kattoon integroidut järjestelmät, joissa keräimet korvaavat suoraan osan kattopinnoitteesta, ovat esteettisesti miellyttävimmät, mutta myös teknisesti vaativimmat. Ne vaativat erityisiä listoja ja reunakaistoja, jotka varmistavat vesitiiviin liitoksen pinnoitteen ja keräimen rungon välillä. Vanhemmissa asennuksissa (yli 10 vuotta) kattoon integroidut järjestelmät voivat aiheuttaa vuotoja – ei niinkään keräinten vuoksi, vaan tiivistysosien kulumisen takia. Tavalliseen omakotitaloasennukseen suosittelemme standardia päälle asennettavaa järjestelmää (katolle asennettuna) luotettavampana ja helpommin huollettavana vaihtoehtona.
Asennusvaiheet vaihe vaiheelta
Seuraavissa vaiheissa kuvaamme prosessin yleisimmässä tilanteessa – kahden litteän keräimen asennus harjakattoon, kallistus 35–45°, suunta etelään, omakotitalo.
Vaihe 1: Sijainnin määritys ja kattorakenteen valmistelu
Aluksi pohjapiirustuksen tai suoralla mittauksella katolla määritetään kattopalkkien sijainti suunnitellulla asennusalueella. Kattopalkit ovat yleensä 80–120 cm välein. Keräinten sijainti suunnitellaan siten, että kiinnityskoukut osuvat aina kattopalkkeihin – eivät niiden väliin. Kahdelle vierekkäiselle keräimelle (kokonaisleveys noin 2,2 m) tarvitsemme vähintään 3 kattopalkkia asennusalueella.
Kattopohjassa kattopalkit merkitään – poran avulla tehdään pieniä merkintäreikiä kattopohjan läpi tai suoraan koolauksiin, jotta niiden sijainti on näkyvissä ulkopuolelta. Sitten koukkujen sijaintipisteet merkitään katolle narun tai alumiinilastan avulla – kiskojen horisontaaliset mittatoleranssit ovat ±5 mm, muuten keräin ei ole suorassa.
Vaihe 2: Kiinnityskoukkujen asennus
Jokaisen koukun kohdalla tiili nostetaan (ei poisteta – vain kohotetaan), koukku työnnetään sen alle siten, että sen pohja lepää kattopalkeilla. Koukku kiinnitetään M10- tai M12-pultilla kattopalkkiin – kiristysmomentti riippuu valmistajasta, tyypillisesti 25–35 Nm. Koukun pohjan EPDM-tiivisteen tulee olla kunnolla puristuksissa (ei saa olla liian kireällä). Koukun asennuksen jälkeen tiili palautetaan paikoilleen – koukun kohdalta sitä voidaan tarvittaessa muotoilla (ei leikata, jos tiilen muoto sen sallii).
Koukujen kokonaismäärä kahdelle keräimelle: vähintään 8 kappetta (4 per keräin). Käytännössä asennusmiehet käyttävät suuremmissa keräimissä (2,3 × 1,1 m) 6 koukkua per keräin varmuuden vuoksi, erityisesti alueilla, joilla on paljon lunta tai tuulta.
Vaihe 3: Kiskojen asennus
Alumiiniset kiskojen asennetaan koukkuihin ja kiinnitetään muttereilla. Ennen lopullista kiristystä kiskojen suoruus tarkistetaan vesivaa’alla (toleranssi enintään ±3 mm koko pituudelta) ja kiskojen välinen suunta. Kiskojen välinen etäisyys tulee olla valmistajan ohjeiden mukainen (tyypillisesti 850–950 mm 1 metrin korkuisille keräimille).
Laajuntavarat: kiskoja ei liitetä toisiinsa kiinteästi – liitoksissa (jos kisko on pitkä ja koostuu useista osista) jätetään 5–8 mm väliä lämpölaajenemista varten. Liitos peitetään liittimellä tai yhdistämällä, joka mahdollistaa liikkeen.
Vaihe 4: Keräinten asennus
Keräimet ovat yleensä painavia (35–50 kg per kappale) ja niiden käsittely harjakatolla on fyysisesti vaativaa ja mahdollisesti vaarallista. Työtä on aina tehtävä vähintään kahden henkilön kanssa, mieluiten kolmen – kaksi katolla, yksi syöttää. Keräimet nostetaan katolle pitkittäin (ei pystysuoraan), jotta putoamisriski minimoidaan.
Keräin asetetaan kiskoihin ylhäältä, aluksi kiinnitetään alimpaan kiskoon ja sitten painetaan yläosaan. Kiinnikkeet (yleensä 2–4 per keräin) työnnetään kiskoihin ja kiristetään siten, että ne kiinnittävät keräimen tiukasti ilman rungon muodonmuutoksia. Kiinnikkeiden kiristysmomentti on yleensä 8–12 Nm – valmistajan määrittämä ja se on noudatettava, koska liian kireät kiinnikkeet voivat muotoilla keräimen alumiinirunkoa.
Keräinten väliin jätetään vähintään 5–10 mm väliä rungon lämpölaajenemista varten. Keräinten ei tule koskettaa toisiaan.
Vaihe 5: Keräinten hydraulinen liitäntä
Litteällä keräimellä on yleensä kaksi liitäntää – lämpöisen veden tulo ja meno. Liitännät ovat yleensä 22 mm (Cu tai ruostaton teräs, tyypillinen G3/4-kierre). Keräimet kytketään sarjaan (yksi peräkkäin) tai rinnan. Kahden–neljän keräimen järjestelmässä sarjakytkentä on standardi. Viiden tai useamman keräimen järjestelmässä siirrytään rinnakkaiskytkentään tai yhdistelmään (sarja rinnakkaisissa haaroissa), jotta optimaalinen virtaus säilyy ja painehäviö minimoidaan.
Liitäntä keräinten välillä: katolla käytetään ruostottomasta teräksestä valmistettuja aaltoiluputkia tai kupuputkia liittimineen. Ruostottomasta teräksestä valmistetut aaltoiluputket ovat käytännöllisempiä (kestävyys värähtelyjä ja lämpölaajenemista vastaan, helppo käsittely harjakatolla), kupuputki on kestävämpi pitkäaikaisessa käytössä. Kaikkien liitosten tulee olla tiiviitä – paine pääpiirissä on tyypillisesti 2–4 baria, pysähtyessä se voi nousta korkeammaksi.
Kattavat ja alaspäin johtavat putket katolla olevista keräimistä tulee eristää – eristyksen minimispaksuus 25 mm (Armaflex tai vastaava materiaali, joka kestää UV-säteilyä ja lämpötiloja jopa 150 °C:een asti). Ilman eristystä putkien lämpöhäviöt kesäkuukausina ovat valtavat ja talviöinä putkilinjan reunan jäätyminen on mahdollinen. Katon eristyksessä (altistunut UV-säteilylle) tulee olla UV-stabiloitu pinta tai sen tulee olla suojattu alumiinifoliolla.
Hydraulinen kytkentäkaavio ensisijaiselle piirille
Aurinkojärjestelmän ensisijainen piiri koostuu keräimistä, paisunta-astiasta, pumppuryhmästä, säätölaitteesta ja lämminvesivaraajasta lämmönvaihtimella. Jokainen näistä komponenteista tulee mitoittaa ja kytkeä oikein.
Paisunta-astia – koko ja sijoitus
Paisunta-astia (kalvopainesäiliö) on pakollinen osa jokaisessa suljetussa aurinkojärjestelmässä. Se kompensoi lämmönnesteen tilavuuden kasvua lämmetessä ja vaimentaa painepiikkejä järjestelmän jähmettyessä. Kahdelle keräimelle, joiden pinta-ala on noin 4 m² ja ensisijaisen piirin tilavuus (putket + keräimet) noin 8–12 litraa, tavallinen paisunta-astian koko on 18–25 litraa. Säiliön esipaine asetetaan järjestelmän staattisen paineen arvoon (säiliön ja keräimen korkeusero × 0,1 baria + 0,5 baria).
Paisunta-astia tulee asentaa paluupiiriin (kylmä piiri), ei syöttöpiiriin. Syöttöpiirin lämpötila voi jähmettyessä nousta 170–200 °C:een, mikä vahingoittaisi tavallisen paisunta-astian kalvoa. Käytä aurinkojärjestelmissä aina paisunta-astioita, jotka on suunniteltu erityisesti aurinkosovelluksiin (kalvon kestävyys 150 °C:een asti).
Lämmönneste – valinta ja täyttö
Ensisijaisessa piirissä ei käytetä puhdasta vettä, vaan vesijohtovettä ja propyleeniglykolin seosta (elintarvikelaatuinen, tai etyleeniglykolia puhtaasti teknisissä järjestelmissä). Tavallinen seos suomen olosuhteisiin: 40 % glykolia ja 60 % vettä, mikä suojaa jäätymiseltä -20 °C:een asti. Vuoristoalueille (Lappi, Pohjanmaa) suositellaan 50 % glykolia – suojaus -30 °C:een asti.
Älä koskaan käytä auton jäähdytysnestettä – se sisältää syövyttäviä aineita, jotka eivät sovellu kupaputkille ja alumiinikeräimille. Käytä aina aurinkokeräimiin sertifioitua propyleeniglykolia.
Järjestelmän täyttö: ennen lämmitystä järjestelmä huuhdellaan puhtaalla vedellä (poistetaan epäpuhtaudet ja juotosjäämät). Sitten se täytetään valmiilla glykoliseoksella. Täyttö suoritetaan pumpulla järjestelmän alaosasta, ilma poistetaan ilmastusventtiilien kautta. Käyttöpaine täytetyssä järjestelmässä: 1,5–2,5 baria (tarkista painemittarilla).
Paineentestaus ja käyttöönotto
Täytön ja ilmanpoiston jälkeen suoritetaan painetestaus – järjestelmää paineistetaan 1,5-kertaiseksi käyttöpaineeseen verrattuna (tyypillisesti 3,5–4 baria) ja tätä painetta pidetään yllä 30 minuuttia. Testin aikana tarkastetaan kaikki liitokset – visuaalisesti ja käsin (märät kohdat). Kaikki vuodot korjataan välittömästi ennen järjestelmän käynnistämistä.
Onnistuneen painetestauksen jälkeen järjestelmä otetaan käyttöön – kytkemällä aurinkosäätimen ja pumppuryhmän päälle. Ensimmäisellä käynnistyksellä on normaalia, että säädin ei aktivoi pumppua useita minuutteja – keräimen lämpötilan tulee olla alemman säiliön lämpötilaa korkeampi asetetulla erolla (tyypillisesti 5–8 °C). Kesäkuukausina ensimmäinen käynnistys tapahtuu käytännössä välittömästi täytön jälkeen, talvella siihen voi mennä jopa tunteja.
Oikean keräimen valinta katollesi
Asennusta suunniteltaessa on tärkeää valita keräin, joka vastaa kattosi olosuhteita ja ilmasto-olosuhteita. Tavalliseen asennukseen omakotitaloon suosittelemme harkitsemaan Tasokeräin AlCu rakenteellisella lasilla – se on kestävä tuote alumiinilla ja kupaputkilla, joka yhdistää hyvän hyötysuhteen edulliseen hintaan ja sopii useimpiin kohteisiin Suomessa.
Jos kohteessasi on usein varjoa, sumuisia olosuhteita tai kattosi on suuntautunut hieman poispäin etelästä, parempi valinta voi olla Tasokeräin AlCu rakenteellisella heijastamattomalla lasilla. Heijastamattoman lasin pinnoite vähentää valon heijastusta (tavallisesta 8–12 %:sta 2–4 %:iin), jolloin keräin saa enemmän energiaa pienillä auringon tulokulmilla – aamulla, illalla ja diffuusissa säteilyssä. Vertailussa auttaa artikkeli Rakenteellinen vs. heijastamaton lasi keräimessä – mikä on ero tässä Tietokeskuksessa.
Saat lisätietoja siitä, kuinka monta keräintä tarvitset katolle, artikkelissa Keräinten mitat ja pinta-ala – kuinka monta kappaletta tarvitsen. Suuntaa-antavana lukuna voidaan sanoa, että 4 hengen perheen lämpimän veden valmistukseen riittää 2 keräintä, joiden pinta-ala on noin 4–5 m², lämpimän veden ja aurinkolämmityksen yhdistelmään 3–5 keräintä.
Turvallisuus katolla asennettaessa
Työ katolla on riskialtis toimenpide. Suomen lainsäädäntö (VM määräys 396/2006 korkeilla paikoilla työskentelystä) edellyttää henkilökohtaisten suojavarusteiden käyttöä työskennellessä yli 1,5 metrin korkeudessa. Keräinten asennuksessa tämä käytännössä tarkoittaa:
- Valjaat ja kiinnitysköysi, joka on kiinnitetty tukevaan kohtaan (piippu, kattokoukku) aina, kun työskennellään yli 15 asteen kaltevuudella
- Kattotelineet tai kattotikkaat liikkuessa haurkoilla pinnoilla (kuitulevy, kevyt bettilevy)
- Suojalasit porattaessa ja ruuvattaessa pään yläpuolella
- Vakaat työjalkineet liukumattomalla pohjalla
- Älä koskaan työskentele yksin – aina vähintään kaksi henkilöä
- Älä työskentele yli 8 m/s tuulessa (tuntuva tuuli) ja koskaan sateessa tai märällä katolla
Suosittelemme asennuksen jättämistä sertifioidulle aurinkosähköjärjestelmien asennusliikkeelle, erityisesti jos kyseessä on katto, jonka kallistus on yli 30 astetta tai merenpinnan korkeus on yli 700 metriä, jossa olosuhteet ovat fyysisesti vaativammat. Joissakin tuotteissa on myös ammattimaisen asennuksen vaatimus takuun voimassaolon kannalta.
Järjestelmän tarkastus ja pitkäaikainen huolto
Asennuksen jälkeen työ ei ole vielä valmis – aurinkosähköjärjestelmä vaatii säännöllistä tarkastusta, jotta se säilyttää suorituskykynsä ja luotettavuutensa koko käyttöikänsä ajan (15–25 vuotta).
Kerran vuodessa suosittelemme tarkistamaan: paineen ensisijaisessa piirissä, lämmönsiirtoliuoksen tilan (pH, glykolin pitoisuus refraktometrillä), kaikkien liitosten tiiviyden, kiinnityselementit (visuaalisesti – korroosio, löystyminen), putkieristeiden kunnon katolla (UV-degradatio) ja säätölaitteen toiminnan (lämpötilojen vertailu keräimessä ja varastosäiliössä).
Joka 2–3 vuotta on hyvä teettää perusteellinen huolto, johon sisältyy glykoliliuoksen tarkastus laboratoriotestillä ja tarvittaessa lämmönsiirtoliuoksen vaihto. Glykoli hajoaa toistuvissa pysähdyksissä (ylilämmityksessä) – hapettunut glykoli on hapanta (pH < 6,5) ja syövyttävää kupari- ja alumiiniosille.
Keräimillä ei itsellään ole liikkuvia osia, joten niiden mekaaninen huolto on vähäistä. Lasipinta voi likaantua (pöly, lintujen jätökset, sammal kasvusto varjoisissa paikoissa) – voimakkaan likaantumisen yhteydessä lasi kannattaa pestä pehmeällä sienellä ja puhtaalla vedellä (ei painepesurilla, joka voi vahingoittaa tiivisteitä). Lisätietoja mahdollisista vioista löydät artikkelista Aurinkokeräinten yleiset viat ja niiden korjaaminen.
Luvat ja rakennusmääräykset
Rakennusluvan kysymys toistuu lähes jokaisen tilauksen yhteydessä. Voimassa olevan rakennuslain (laki nro 50/1976 Zb. ja sen muutokset) ja liikenneministeriön tulkinnan mukaan pätee Slovakiassa yleisille omakotitaloille:
- Keräinten asennus harjakattoon (on-roof -järjestelmä) – rakennuslupa tai ilmoitus ei yleensä ole tarpeen. Keräimiä pidetään teknologisena laitteena, ei rakennuksen muutoksena.
- Katon muodon tai ulkonäön muutos – jos asennus muuttaa selvästi kiinteistön ulkonäköä, jotkut rakennusviranomaiset vaativat pienen rakennelman ilmoituksen.
- Muistomerkkialue tai suojeltu kiinteistö – tässä tarvitaan aina läänin muistomerkkiviranomaisen suostumus, riippumatta asennuksen laajuudesta.
- Kerrostalo tai useiden omistajien talo – vaatii osakkeenomistajien tai asunto-osakeyhtiön suostumuksen.
Suosittelemme ottavasi yhteyttä paikalliseen rakennusviranomaiseen ja tarkistamaan ajankohtaisen tilanteen – lainsäädäntö ja sen tulkinta voivat vaihdella kunnasta toiseen.
Usein kysytyt kysymykset (UKK)
Pitääkö minun poistaa tiiliä koko pinnalta, jonne keräimet tulevat asennettaessa?
Ei. Tavallisessa on-roof -järjestelmässä tiiliä ei poisteta. Kiinnityskoukut työnnetään olemassa olevan tiilen alle – vain se yksi tiili nostetaan ylös, johon koukku ulottuu. Katto pysyy täysin tiiviinä ja vesitiiviinä. Koko tiilipinnan poistaminen on tarpeen vain in-roof (integroidussa) järjestelmässä, jossa keräimet korvaavat suoraan kattoverhoilun.
Voinko asentaa keräimet itse ilman ammattilaista?
Teknisesti taitava tee-se-itse -harrastaja voi suorittaa kantorakenteen ja itse keräinten mekaanisen asennuksen. Kuitenkin ensisijaisen piirin hydraulinen kytkentä, painetestaus, lämmönsiirtoliuoksen täyttö ja säätölaitteen säätäminen vaativat ammattitaitoa ja oikeat työkalut. On myös tärkeää, että jotkut tuotteet vaativat ammattimaisen asennuksen takuun säilyttämiseksi. Laki ei vaadi sertifikaattia aurinkolämpöjärjestelmien asennukseen (toisin kuin aurinkosähkölle), mutta kaasulämmityskattilan tai sähkölämmitysvastuksen kanssa yhdistettäessä tarkastusinsinöörin puuttuminen on välttämätöntä.
Mitä tapahtuu, jos keräin ei pääse luovuttamaan lämpöä kesällä – lämpeneekö järjestelmä ylikuumentumalla?
Kyllä, pysähtyminen (ylilämmitys täydessä auringonpaisteessa ja pysäytetyn pumpun kanssa) on todellinen riski. Lämmönsiirtoliuoksen lämpötila keräimessä voi nousta 180–200 °C:seen, mikä aiheuttaa sen kiehumisen ja höyryn muodostumisen. Siksi paisunta-astian on oltava oikein mitoitettu ja varoventtiili (yleensä asetettu 6 bariin) on asennettava. Oikein suunniteltu järjestelmä selviää pysähtymisestä ilman pysyviä vaurioita. Slovakiassa myös kesäloma auttaa – kun ihmiset eivät käytä lämmintä vettä, silloin on aurinkoista ja keräimet ylikuumenevat. Ratkaisuna ovat kuristusventtiilit, yöjäähdytys (säätölaite kierrättää yöllä) tai uima-allas lämmön varastona. Lisätietoja löydät artikkelista Aurinkokeräinten talvikäyttö – mitä sinun on tiedettävä.
Kuinka kauan keräinten asennus kestää tavallisessa omakotitalossa?
Kahden litteän keräimen asennukseen täydellisen hydraulisen kytkennän ja olemassa olevaan varastosäiliöön liittämisen kanssa kannattaa varata 1,5–2 työpäivää kahdelle kokeneelle asennusmiehelle. Ensimmäisenä päivänä asennetaan rakenne, keräimet ja putkisto katolle. Toisena päivänä hydrauliikka viimeistellään kattilahuoneessa, järjestelmä täytetään, painetestaus suoritetaan ja säätö otetaan käyttöön. Monimutkaisempi pääsy katolle (telineet, suurempi kallistus, suurempi keräinmäärä) voi pidentää rakenteen valmistelua ja asennusta.
Tarvitaanko asennuksessa betonipintaan hydroeristeeseen puuttumista?
Pallastusjärjestelmässä (vapaasti seisova rakenne, joka on kuormitettu kiviaineksella) hydroeristeeseen ei tarvitse puuttua. Rakenne seisoo aluslevyillä, jotka levittävät kuormituksen ja suojaavat kalvoa. Ankkurointijärjestelmässä (ruuvit betoniin) on välttämätöntä porata ankkurit hydroeristeen läpi ja reikien tiivistys on kriittisen tärkeää – jokainen huonosti tiivistetty reikä on potentiaalinen vuotokohta. Tämä tulisi tehdä kokeneen ammattilaisen toimesta sopivalla tiivistysaineella, joka on yhteensopiva hydroeristekalvon kanssa.
Mitä putkia minun pitäisi käyttää ensisijaiseen piiriin – kuparia vai ruostumatonta terästä?
Kattilahuoneen ja varastosäiliön osalta standardina on 18 tai 22 mm:n kupriputki, joka on juotettu kovajuotoksella (kapillaariliittimet). Katolla ja paikoissa, joissa on lämpölaajenemista, ruostottomasta teräksestä valmistetut aaltoilevat letkut puristusliittimillä ovat käytännöllisempiä – helpompi käsittely, kestävyys värähtelyjä ja lämpöliikkeitä vastaan. Älä yhdistä kupari- ja alumiiniosia ilman korroosionestotoimenpiteitä (galvaninen korroosio). Alumiinikeräimet ja kupriputki ovat standardiyhdistelmä – tässä ei ole ongelmaa, koska lämmönsiirtoliuos on estetty juuri galvanisen korroosion estämiseksi.
Loppupäätelmä
Aurinkokeräinten asentaminen katolle ei ole rakettitiedettä, mutta se vaatii huolellista valmistelua, oikeiden materiaalien valintaa ja teknologisen prosessin noudattamista. Suurin osa ongelmista, joita asennusliikkeet kohtaavat käytännössä, johtuu kolmesta lähteestä: riittämätön ankkurointi (väärät koukut, ankkurit vain laudoihin eikä kertoihin), huono hydraulinen kytkentä (ilmaa järjestelmässä, alimitoitettu paisunta-astia) ja riittämätön putkieristeiden eristys. Jos vältät näitä virheitä, aurinkosähköjärjestelmäsi palvelee sinua luotettavasti ja tehokkaasti yli 20 vuotta pienillä käyttökustannuksilla.
Ennen keräinten ostoa lue myös aiheeseen liittyvät artikkelit tässä Tietokeskuksessa – erityisesti Miten valita aurinkokeräin – mitä huomioida ennen ostoa, Kuinka paljon aurinkokeräintehoa tarvitsen kotiini ja Litteä vs. putkikeräin – kumpi tyyppi on kannattavampi. Oikea keräimen valinta ennen asennusta on yhtä tärkeää kuin itse asennus.
Onko sinulla kysyttävää tästä aiheesta?
Etkö osaa päättää vai ratkaisetko konkreettista tilannetta kotona? Ota yhteyttä – autamme mielellämme.
