Aurinkoputkien ja pumppuyksikön mitoitus – miten se tehdään
Aurinkoputkien ja pumppuyksikön mitoitus – näin se tehdään
Asiakkaiden kanssa keskustellessa, jotka suunnittelevat aurinkojärjestelmän asennusta lämpimän veden valmistukseen, huomaan nopeasti yhden asian: useimmat valitsevat huolellisesti keräimet, vertailevat varastosäiliöitä ja miettivät säätöjä – mutta putket ja pumppuyksikön ottavat itsestäänselvyytenä, ikään kuin ne vain ostaisivat. Juuri tässä piilee kuitenkin useimpien ongelmien alku, joita huoltoliikkeet kohtaavat käytön aikana. Alimitoitetut putket, liian heikko pumppu, huono hydrauliikka – kaikki tämä johtaa siihen, että järjestelmä toimii, mutta ei sillä hyötysuhdeella, josta olet maksanut. Tässä artikkelissa selitämme yksityiskohtaisesti, miten putket ja pumppuyksikön mitoitetaan, mitkä fysikaaliset lait sen taustalla ovat ja mitä se konkreettisesti tarkoittaa tavallisessa omakotitalossa.
Miksi putkien mitoitus on koko järjestelmän hyötysuhteelle tärkeää
Aurinkojärjestelmä on pohjimmiltaan hydraulinen piiri, jonka läpi lämmön siirtokeltainen neste – yleensä veden ja glykolin seos – virtaa keräimestä varastosäiliöön ja takaisin. Keräimen tuottama teho on saatava johdettua riittävän nopeasti, muuten keräin pysähtyy, neste ylikuumenee ja järjestelmä pysähtyy lämpösuojaventtiilin tai paisuntaventtiilin toimesta. Toisaalta, jos neste virtaa liian nopeasti (ylipaineistettu piiri), pumppu toimii tehottomasti, kuluttaa turhaan sähköä ja hydraulinen vastus häiritsee koko järjestelmän tasapainottamista.
Käytännössä yleisin ongelma ei ole keräinten alimitoitus (ihmiset ovat varovaisia siinä), vaan putkien alimitoitus. Olen nähnyt asennuksia, joissa asiakas säästi ja käytti ohuempia putkia, joiden halkaisija on 12 mm, vaikka sen olisi pitänyt olla 16 mm – ja tulos? Pumppu kamppaili vastuksen kanssa, lämpötilaero keräimessä oli koko kesäaamun 40 °C standardin 8–12 °C sijaan ja varastosäiliö lämpeni 60 °C:een vasta auringonlaskun lähestyessä. Arvioitu energiahäviö kauden aikana oli 25–30 % potentiaalisesta tehosta.
Perusarvot, joiden kanssa työskentelemme
Ennen kuin siirrymme varsinaisiin laskelmiin, vakiinnutetaan terminologia ja keskeiset fysikaaliset arvot, joiden kanssa työskentelemme:
- Virtaus (q) – lämmön siirtokeltainen nesteen määrä, joka virtaa putken läpi aikayksikössä, mitataan litroina minuutissa (l/min) tai litroina tunnissa (l/h). Aurinkojärjestelmissä työskentelemme yleisimmin arvoilla 0,5 – 3 l/min per keräin.
- Virtausnopeus (v) – nesteen nopeus putkessa, mitataan m/s. Suositeltu arvo aurinkoputkille on 0,3 – 0,8 m/s. Alle 0,3 m/s on riski epäpuhtauksien laskeutumisesta ja ilmakuplista, yli 1 m/s aiheuttaa melua ja putkien kulumista.
- Painehäviö (Δp) – putken vastus nesteen virtaukselle, mitataan Pa tai kPa. Se koostuu kitkasta putken seiniä vasten ja paikallisista vastuksista (kulmat, putkiosat, venttiilit, keräin, varastosäiliön lämmönvaihdin).
- Pumpun nostokorkeus (H) – nesteen korkeus, jonka pumppu voittaa, mitataan metreinä vesipatsasta (mvs) tai kPa (1 mvs = 9,81 kPa ≈ 10 kPa).
- Viskositeetti – riippuu nesteen koostumuksesta ja lämpötilasta. Glykoliseoksella on alhaisissa lämpötiloissa huomattavasti korkeampi viskositeetti kuin puhtaalla vedellä – tämä lisää painehäviöitä ja se on otettava huomioon mitoituksessa.
Putken halkaisijan mitoitus – vaiheittainen ohje
Oikea menettely putken mitoituksessa alkaa määritetystä virtauksesta ja halutusta virtausnopeudesta. Näistä lasketaan putken pienin sisähalkaisija. Valitsemme sitten lähimmän suuremman standardikoon.
Vaihe 1: Virtauksen määritys
Aurinkopiirin virtaus riippuu keräinten määrästä ja pinta-alasta. Ammattikäytössä käytetään ”spesifistä virtausta”, eli nesteen määrää, joka virtaa neliömetriä kohti keräinpinta-alaa tunnissa. Suositeltavat arvot ovat välillä 30 – 50 l/(m²·h), ja useimmille tavallisille tasokeräimille valitsemme 40 l/(m²·h) hyvänä kompromissina tehokkuuden ja painehäviöiden välillä.
Esimerkki: Omakotitalo, 2 kpl IVAR.SOLAR 210 M5 tasokeräintä, kummankin pinta-ala 2,09 m². Kokonaiskeräinpinta-ala: 2 × 2,09 = 4,18 m².
Virtaus: q = 40 l/(m²·h) × 4,18 m² = 167 l/h = 2,78 l/min
Siispä pumpun on varmistettava virtaus noin 165–170 l/h.
Vaihe 2: Putken sisähalkaisijan laskeminen
Virtauksesta ja halutusta virtausnopeudesta lasketaan tarvittava sisähalkaisija (d) kaavalla:
d = √(4 × q / (π × v))
missä q on virtaus m³/s ja v on virtausnopeus m/s.
Esimerkissämme: q = 167 l/h = 0,0000464 m³/s, tavoitevirtausnopeus v = 0,5 m/s
d = √(4 × 0,0000464 / (3,14 × 0,5)) = √(0,0001856 / 1,57) = √(0,0001182) = 0,01088 m ≈ 10,9 mm
Tästä seuraa, että sisähalkaisijan on oltava vähintään 10,9 mm, mikä vastaa putkelle, jonka ulkohalkaisija on 15 mm (tyypillinen kupuputki 15×1 mm sisähalkaisijalla 13 mm) tai 16 mm ruostottomasta teräksestä valmistettu aaltoputki (sisähalkaisija noin 12,5 mm). Putken käytöllä, jonka halkaisija on 12 mm (sisä ≈ 10 mm), olisi raja-arvo ja virtausnopeudet ylittäisivät 0,6 m/s jopa kahdella keräimellä.
2–4 keräimen omakotitalojen aurinkojärjestelmissä standardina on ulkohalkaisija 16 mm – mikä vastaa tarkasti tuotetta ruostottomasta teräksestä valmistettu putki kumieristeellä – kaksinkertainen, 2× halk. 16, 10 m. Tämä putki on esiasennettu – se sisältää sekä syöttö- että paluulinjat yhdessä eristetyssä kuoressa, mikä yksinkertaistaa asennusta ja minimoi lämpöhäviöt.
Vaihe 3: Painehäviön laskeminen
Painehäviö on lineaaristen häviöiden (putkiston kitka) ja paikallisten häviöiden (putkiosat, venttiilit, keräin, lämmönvaihdin) summa. Pumpun mitoitusta varten tarvitsemme koko piirin painehäviön.
Lineaarinen häviö lasketaan Darcy-Weisbachin yhtälöllä. Käytännössä nopeaan arviointiin käytämme niin sanottuja ominaispainehäviöitä R (Pa/m), jotka on taulukoitu eri halkaisijoille ja virtausnopeuksille. Kupariselle tai ruostottomalle aaltoilevalle putkelle DN 16 virtausnopeudella 170 l/h tyypillinen arvo R:lle on noin 60–100 Pa/m.
Esimerkkilaskelma: Putken pituus keräimestä varastoainesäiliöön (molempien suuntiin) = 2 × 12 m = 24 m. Ominaispainehäviö 80 Pa/m → lineaarinen häviö = 24 × 80 = 1 920 Pa = 1,92 kPa.
Paikalliset häviöt arvioidaan helpoiten kertomalla ne lineaarisilla häviöillä. Järjestelmissä, joissa on 2 keräintä ja yksinkertainen hydrauliikka: paikalliset häviöt ≈ 50–80 % lineaarisista häviöistä. Käytännössä siis: 1,92 × 0,65 = 1,25 kPa.
Keräimen vastus: IVAR.SOLAR 210 M5 -keräimen teknisestä datasta luemme painehäviön nimellisvirtausnopeudella – tyypillisesti 1–3 kPa per keräin. Kahdelle rinnakkain kytketylle keräimelle tämä on sama kuin yhdelle keräimelle (rinnakkaiskytkentä ei lisää vastusta, kun virtausnopeus on sama jokaisessa keräimessä). Oletetaan 2,5 kPa.
Varastoainesäiliön lämmönvaihtimen vastus: Luettelosta – tyypillisesti 2–5 kPa. Oletetaan 3,5 kPa.
Pumpun vastus (liittimet, palloventtiili, takaiskuventtiili, virtausmittari, varoventtiili): arvioimme kokonaisuudessaan 2–4 kPa. Oletetaan 3 kPa.
Kokonaispainehäviö: 1,92 + 1,25 + 2,5 + 3,5 + 3,0 = 12,17 kPa ≈ 12,2 kPa = 1,24 m.v.s.
Tämä on vähimmäiskorkeus, jonka pumpun on kyettävä voittamaan. Varmuuden vuoksi valitsemme pumpun, jonka varanto on 20–30 %, eli tarvitsemme pumpun, jonka nostokorkeus on vähintään 1,5–1,6 m.v.s. virtausnopeudella 170 l/h.
Pumpun valinta – mitä se sisältää ja mihin kannattaa kiinnittää huomiota
Aurinkokeräimen pumppuyksikkö ei ole vain pumppu. Se on kokonaisuus, joka yhdistää kaikki toiminnot, jotka ovat välttämättömiä aurinkopiirin turvalliselle ja tehokkaalle toiminnalle:
- Kiertovesipumppu, jossa on säädettävä kierrosnopeus (yleensä 3-vaiheinen tai EC-moottori)
- Varoventtiili (suojaa ylipaineelta – tyypillisesti säädetty 6 bariin)
- Lämpömitta tuloliikenteessä ja/tai paluuliikenteessä
- Virtausmittari – mahdollistaa nimellisvirtauksen säätämisen ja kierron visuaalisen tarkistuksen
- Takaiskuventtiili – estää painovoimaisen kierron yöllä
- Palloventtiili – huoltoa varten
- Ilmanpoistoventtiili – poistaa ilmaa piiristä
- Manometrin ja täyttöventtiilin liitäntä
- Parempi versio sisältää myös lämpötila-anturin ohjaimen
Tyypillinen esimerkki tällaisesta kokonaisvaltaisesta yksiköstä on IVAR.SOLAR K -aurinkokeräimen pumppuyksikkö, jossa on IVAR.SOLAR IMTDC -säätö. Tämä yksikkö sisältää differentiaaliohjaimen, joka ohjaa pumpun käynnistymistä lämpötilan eron perusteella keräimen ja varastoainesäiliön välillä – juuri tästä toiminnosta voit lukea lisää artikkelissa Anturit ja aurinkojärjestelmän säätö – miten ne toimivat ja milloin ne vaihdetaan.
Miten valitset oikean kokoisen pumppuyksikön
Pumpun valinta määräytyy kahden parametrin perusteella, jotka sinun on löydettävä sen ominaisuuksista (Q-H -käyrästä):
- Virtaus Q – sen on vastattava piirin laskettua virtausta. Esimerkissämme 170 l/h.
- Nostokorkeus H – sen on kyettävä voittamaan kokonaispainehäviö. Esimerkissämme vähintään 1,5 m.v.s. vastaavalla virtausnopeudella.
Pumpun toimintapisteen on oltava pumpun Q-H -käyrällä tietyllä nopeusvaihteella. Ihannetapauksessa pumpun tulisi olla asetettu keskitasolle nimellisvirtauksella ja siinä tulisi olla varaa ylöspäin (verkoston tukkeutumisen, suuremman viskositeetin kylmäkäynnistyksessä ja vastaavien varalta).
Käytännössä omakotitaloissa, joissa on 2–4 keräintä (4–8 m² pinta-alaa), useimmat tavalliset aurinkopumput, joiden luokka on Grundfos UP 25-40 tai vastaava, riittävät, eli joiden maksimivirtaus on noin 2–3 m³/h ja maksimikorkeus 4–6 m.v.s. Nämä parametrit ovat selvästi ylimitoitettuja – toimintapiste sijaitsee mukavasti käyrän keskialueella, mikä on toivottavaa.
Glykolin vaikutus mitoitukseen – mitä vesijohtoglykoliseos muuttaa
Aurinkokeräimen lämmönsiirtokammessa ei ole puhdasta vettä, vaan vesijohtoglykoliseos, yleensä suhteessa 1:1 (50 % glykolia = suojaus noin −28 °C:een asti). Tällä seoksella on erilaiset fysikaaliset ominaisuudet kuin puhtaalla vedellä:
- Tiheys: ~1060 kg/m³ (noin 6 % korkeampi kuin vedellä)
- Lämmönsisällys: ~3600 J/(kg·K) (noin 14 % alempi kuin vedellä)
- Viskositeetti 20 °C:ssa: noin 4–5 kertaa korkeampi kuin vedellä, 0 °C:ssa jopa 10 kertaa korkeampi
Pienempi lämmönsisällys tarkoittaa, että saman lämmönsiirron saavuttamiseksi tarvitset suuremman virtauksen (noin 14–20 % suuremman). Korkeampi viskositeetti lisää painehäviöitä huomattavasti – erityisesti kylmänä (kevät, syksy, aamulla). Siksi laskelmissa käytämme aina korjauskertoimia glykoliseoksille, emmekä puhtaan veden arvoja.
Konkreettisesti: jos olet laskenut puhtaalle vedelle virtauksen 160 l/h, nosta se glykoliseoksella 180–190 l/h:iin. Painehäviöt putkistossa voivat olla kylmäkäynnistyksessä 1,5–2 kertaa suuremmat – joten pumpulla on oltava riittävä tevarajo, jotta se käynnistää järjestelmän myös kylmän yön jälkeen.
Keräinten kytkentä – sarja- ja rinnakkaiskytkentä ja sen vaikutus hydrauliikkaan
Tapa, jolla keräimet on kytketty toisiinsa, vaikuttaa olennaisesti koko järjestelmän hydrauliikkaan:
Rinnakkaiskytkentä
Jokainen keräin on kytketty erikseen yhteiseen tuloon ja menoon. Virtaus jakautuu tasaisesti keräinten välillä (symmetrisessä kytkennässä). Keräinpuolen painehäviö on sama kuin yhden keräimen painehäviö (ei summattu). Etuna on alhainen vastus, haittana hydraulisen tasapainotuksen tarve – jokainen keräin on saatava yhtä paljon nestettä, mikä ei välttämättä toteudu epäsymmetrisissä putkistoissa.
Sarjakytkentä
Neste kulkee keräinten läpi peräkkäin. Painehäviö on kaikkien keräinten vastusten summa. Neste lämpenee jokaisessa keräimessä, joten se tulee lämpimämpänä seuraavaan keräimeen – mikä heikentää sen hyötysuhdetta. Tavallisissa asennuksissa sarjakytkentää suositellaan vain 2 keräimelle, 3 tai useammalla keräimellä vastus on liian suuri ja lämpötilaerot kestämättömät.
Käytännössä useimmissa pientaloissa (2–4 keräintä) valitsemme rinnakkaiskytkennän hydraulisella tasapainotuksella – mikä on yleinen ”käänteinen paluu” (Tichelman). Lisätietoja tästä löydät myös artikkelista Aurinkojärjestelmän asennus vaihe vaiheelta – keräimestä varastoastiaan.
Putkien eristys – miksi se ei ole niin merkityksetön kuin luulet
Aurinkokeräimen putkien eristys on aihe, jota käytännössä aliarvioidaan. Lämmönsiirtokammessa kulkevan nesteen lämpötila on 60–90 °C, ja matka keräimestä varastoastiaan voi olla 6–15 metriä. Ilman eristystä osa lämmöstä karkaa ympäristöön ennen kuin se saavuttaa varastoastian – ja talvella putki luovuttaisi lämpöä ulkoilmaan niin nopeasti, että pumppu ei pystyisi pitämään lämpötilaeroa kohtuullisena.
Suositeltava eristyspaksuus aurinkokeräimen putkille on vähintään 20 mm kumista tai mineraalivillaa, jonka lämpötilankestävyys on vähintään 150 °C (staattisessa tilassa lämpötila voi nousta lyhytaikaisesti yli 120 °C). Kumieriste (esim. Armaflex HT) on standardi näissä sovelluksissa – se on lämpötilankestävä, UV-säteilyä kestävä (ulkokäytössä) ja mekaanisesti joustava.
Tuote ruostumattomasta teräksestä valmistettu putki kaksois-kumieristyksellä, 2× halk. 16, 10 m ratkaisee eristyksen heti asennuksessa – molemmat putket on eristetty ja kierretty yhdeksi kompaktiksi letkuksi. Mukana on myös sähköjohto anturille tai pumpulle. Tämä lyhentää asennusaikaa huomattavasti ja eliminoi väärän eristyksen riskin muilta toimittajilta.
Anturit osana hydraulista kokonaisuutta – minne ne sijoitetaan ja miksi
Aurinkojärjestelmän säätö perustuu lämpötilaan – tarkemmin sanottuna keräimen (T1) ja varastoastian pohjan (T2) lämpötilaeroon. Pumppu käynnistyy, kun T1 on asetettua Δt:tä korkeampi kuin T2 (yleensä 6–10 °C), ja sammuu, kun ero laskee alle 2–4 °C. Siksi anturien oikea sijoitus on yhtä tärkeää kuin putkien oikea mitoitus.
Keräimen anturi on sijoitettava absorptiopinnan jimaan tai keräimen putkeen ulostulossa. Sen on kestettävä lämpötiloja jopa 200 °C (staattinen tila). Tätä tarkoitusta varten soveltuu esimerkiksi lämpötila-anturi jimaan – 180 °C, kaapeli 2 m – suunniteltu erityisesti keräinsovelluksiin äärimmäisen korkeilla lämpötiloilla staattisessa tilassa.
Anturi varastoastiassa sijoitetaan jimaan varastoastian pohjassa (1/3 korkeudesta pohjasta), jossa vesi on kylmintä. Tämä varmistaa, että pumppu käy myös silloin, kun varastoastian pohjakerros ei ole vielä lämmennyt, mikä maksimoi keräimestä saadun kokonaissäädön. Varastoastiapplikaatioihin, joissa lämpötilavaatimus on alhaisempi, soveltuu anturi jimaan – PVC-kaapeli 4 m, 95 °C – sen 4 metrin kaapeli on kätevä suuremmissa varastoastioissa ja suuremmissa etäisyyksissä säätimestä.
Lisätietoja oikeasta sijoittelusta ja antureiden toiminnasta löydät artikkelista Anturit ja aurinkojärjestelmän säätö – miten ne toimivat ja milloin ne vaihdetaan.
Tyypillisiä virheitä mitoituksessa – kokemuksia mittatilaustöistä
Vuosien kokemukseni mittatilaustöistä on tuonut esiin näitä toistuvia virheitä:
- Alimitoitetut putket – yleisin virhe. Asentaja valitsee 12 mm putken „koska se on halvempi ja helpompi asentaa” ja tuloksena on korkea painehäviö, pumppu täydellä teholla, korkea lämpötilaero keräimessä. Järjestelmä toimii, mutta tukkeutuu kuumina päivinä ennen kuin sen pitäisi.
- Liian pitkä sarjakytkentä keräimille – kolme keräintä sarjassa = valtava vastus, pumppu työskentelee uupuneena, kolmas keräin toimii niin alhaisella hyötysuhteella, että se olisi voitu jättää kokonaan pois.
- Riittämätön eristys – ohut mineraalivilla 20 mm:n kumieristeen sijaan tai ei eristystä lämmittämättömissä tiloissa (ullakko, ulkoseinä). Mitatut lämpöhäviöt pitkässä eristämättömässä putkessa talvella voivat kuluttaa 10–15 % keräinten päivittäisestä tuotosta.
- Väärä lämpötila-anturin sijoitus lämminvesivaraajaan – anturi keskellä tai lämminvesivaraajan yläosassa. Tuloksena: pumppu sammuu liian aikaisin (yläkerros on lämmin, mutta alaosa vielä ei) ja lämminvesivaraaja lämpenee vain osittain 60 °C:seen.
- Puutteellinen hydraulinen tasapainotus – rinnakkaiskytkennässä 3–4 keräintä ilman tasapainotusta, suurin osa nesteestä virtaa ensimmäisen keräimen läpi, muut ovat alimitoitettuja. Tämä näkyy epätasaisena lämpötilana keräinten lähdöissä.
- Ylipaineistettu piiri – virtaus asetettu maksimiin, pumppu 3. nopeusvaihteella. Tuloksena: delta T on 3–4 °C, neste lämminvesivaraajan lämmönvaihtimessa ei ehdi luovuttaa lämpöä ja hyötysuhde laskee. Optimaalinen delta T on 6–12 °C – tätä varten pumppuyksikössä on virtausmittari.
Käytännön mitoitusprosessi alusta alkaen – yhteenveto asentajalle
Sille, joka haluaa koko prosessin yhteen paikkaan:
- Määritä keräinten lukumäärä ja pinta-ala → laske kokonaispinta-ala Ac [m²]
- Laske virtaus: q = 40 × Ac [l/h], glykoliseoksille lisää 15 %
- Valitse tavoitevirtauksen nopeus 0,4–0,6 m/s
- Laske pienin sisähalkaisija ja valitse lähin standardikoko putkelle
- Mittaa putkien kokonaispituus (syöttö + paluu)
- Laske lineaarinen painehäviö (R × L), arvioi paikalliset häviöt (50–80 % lineaarisista)
- Täydennä keräimen ja lämminvesivaraajan vastukset nimellisvirtauksella luettelosta
- Lisää pumppuyksikön vastus (~2–4 kPa)
- Kokonaispainehäviö = työkohta, valitse pumpun mukaan (lisää 20–30 % varaa)
- Tarkista, että työkohta on pumpun Q-H-käyrän keskimmäisessä kolmanneksessa (ei käyrän lopussa eikä alussa)
- Tarkista lämpötilavaatimusten mukainen anturien sijoitus ja tyyppi
Usein kysytyt kysymykset (UKK)
Voinko käyttää tavallisia kupariputkia ruostottoman teräksen aaltoilun sijaan?
Kyllä, kupariputki (esim. Cu 15×1 tai Cu 18×1) on täysin yhteensopiva glykolipohjaisten lämmönsiirtonesteiden kanssa ja sitä käytetään yleisesti aurinkojärjestelmissä. Sillä on sileä sisäpinta, mikä tarkoittaa pienempää kitkaa kuin aaltoilevalla ruostottomalla teräsputkella samalla halkaisijalla. Toisaalta aaltoileva ruostottoman teräksen putki on joustava – se on helpompi vetää kattojen ja seinien läpi, ja esiasennettu kaksinkertainen versio eristyksellä ja kaapelilla lyhentää asennusta huomattavasti. Valinta riippuu pohjaratkaisusta – suorilla putkilla kupari on halvempi, monimutkaisilla putkilla (ullakot, läpiviennit) aaltoileva ruostoton teräs säästää aikaa ja rahaa.
Kuinka tärkeaa on laskelman tarkkuus? Riittääkö vain arviointi?
Pienissä järjestelmissä (2–3 keräintä, lyhyet putket alle 10 m) poikkeama optimaalisesta kohdasta on yleensä hyväksyttävä, koska aurinkopumppuyksiköt on suunniteltu varalla. Pitkillä putkilla (yli 15 m), suurella keräinmäärällä (4+) tai sarja- ja rinnakkaiskokoonpanoilla tarkka laskelma on kannattava – olisi sääli huomata asennuksen jälkeen, että pumppu ei riitä tai päinvastoin, että se toimii tarpeettomasti täydellä teholla 8 tuntia päivässä ja maksaa sinulle kymmeniä euroja lisää sähköä vuodessa.
Millä nopeusvaihteilla tavallisen pumpun tulisi toimia?
Useimmat aurinkojärjestelmät omakotitaloihin toimivat optimaalisesti 2. nopeusvaihteella. Ensimmäinen vaihe ei yleensä riitä voittamaan vastusta täydellä virtausnopeudella, kolmas vaihe ylipaineistaa piirin ja vähentää delta T:tä. Jos pumpussa on EC-moottori ja portaaton säätö, säädin säätää kierrosnopeutta automaattisesti delta T:n mukaan. Tämä on suositeltava vaihtoehto moderneille järjestelmille – se kuluttaa vähemmän sähköä ja järjestelmä on tasaisempi.
Mitä tapahtuu, jos putki on mitoitettu liian lyhyeksi (pieni halkaisija)?
Suurempi virtausnopeus → huomattavasti suurempi hydraulinen vastus (vastus kasvaa nopeuden neliöön) → pumppu toimii sopimattomassa työkohtassa tai ei saavuta vaadittua virtausta. Tuloksena: keräin ylikuumenee, tukkeutuu, varoventtiili päästää höyryä, järjestelmä menettää glykoliseoksen. Toistuva tukkeutuminen aiheuttaa glykolin hajoamista, karbonisoitumista ja tiivisteiden vaurioita. Järjestelmä on täytettävä uudelleen, puhdistettava ja pahimmassa tapauksessa pumppu on vaihdettava.
Tarvitaanko hydraulinen tasapainotus kahdella keräimellä rinnakkaiskytkennässä?
Kahdella keräimellä symmetrisessä kytkennässä (samanpituiset syötöt) tasapainotus on automaattinen – olettaen, että keräimet ovat samaa tyyppiä ja pinta-alaltaan. Jos yksi putki on selvästi pidempi kuin toinen tai jos keräimet eivät ole identtisiä, suosittelemme säädettävien venttiilien säätämistä virtausmittarin mukaan pumppuyksikössä. Kolmella tai useammalla keräimellä hydraulinen tasapainotus on aina välttämätöntä – luotettavin ratkaisu on „Tichelman”-kytkentä (käänteinen paluu).
Mikä on oikea käyttöpaine aurinkopiirissä?
Kylmässä järjestelmässä (20 °C) paineen tulisi olla 1,5–2,5 bar keräinten korkeuden mukaan pumppuyksiköstä (lisää +0,1 bar jokaista korkeusmetriä kohti ja 0,5–1 bar staattinen varaus). Lämpimässä piirissä (80 °C) paine nousee 0,5–1,5 bar lämpölaajenemisen vuoksi – siksi paisunta-astian on oltava laskettu oikein ja varoventtiilin asetettu tyypillisesti 6 bariin. Alipaine (paine alle 1 bar) myös lämpimässä piirissä viittaa nesteen puutteeseen tai ongelmaan paisunta-astian kanssa.
Lopputulos – mitoitus kannattaa tehdä kunnolla
Aurinkojärjestelmän putkien ja pumppuyksikön mitoitus ei ole salatiede. Ne ovat konkreettisia laskelmia selkeillä syötteillä ja tuloksilla – ja tulos näkyy suoraan siinä, kuinka paljon lämmintä vettä ja millä hinnalla järjestelmäsi tuottaa. Oikein mitoitettu järjestelmä toimii hiljaisesti, tehokkaasti ja pienillä lämpöhäviöillä; pumppu on sopivassa kohdassa toimintakäyrää, lämpötilaero keräimessä on optimaalinen 8–12 °C ja lämminvesivaraaja lämpenee tasaisesti koko hyödyllisen päivän.
Jos suunnittelet projektia alusta alkaen, aloita keräinten valinnalla (aihetta on käsitelty yksityiskohtaisesti artikkelissa Kuinka paljon aurinkokeräintehoa tarvitsen – laskelma henkilömäärän ja kulutuksen mukaan) ja siirry sitten putkien ja pumpun mitoitukseen tämän artikkelin mukaisesti. Valmis järjestelmä palvelee sinua 20 vuotta tai enemmän – ja jokainen prosentti sen tehosta lisää säästöjäsi joka kesä.
Onko sinulla kysyttävää tästä aiheesta?
Etkö osaa päättää tai ratkaisetko erityistä tilannetta kotona? Ota yhteyttä – autamme mielellämme.
