Aurinkokeräimen lämpötila-anturin asennus – sijoitus ja kytkentä
Lämpökeräimen lämpötila-anturin asennus – sijoitus ja kytkentä
Lämpötila-anturi on näennäisesti pieni osa aurinkojärjestelmästä – pieni tunnistin, muutama metri kaapelia, yksi liitin. Mutta juuri tämä pieni laite päättää, osaako aurinkosäätölaite arvioida energian oikein, käynnistää pumpun ja suojata järjestelmää ylikuumenemiselta. Väärin sijoitettu tai huonosti kytketty anturi voi täysin mitätöidä hyvin suunnitellun järjestelmän suorituskyvyn. Olen käytännössä nähnyt asennuksia, joissa keräin tuotti riittävästi energiaa, mutta säätölaite ei yksinkertaisesti tunnistanut sitä – koska anturi oli väärässä paikassa tai sen napaisuus oli väärä. Tässä artikkelissa kerromme yksityiskohtaisesti, minne ja miten anturi asennetaan, miksi jokainen yksityiskohta on tärkeä ja mitä tapahtuu, jos jokin menee pieleen.
Miksi lämpötila-anturi on koko järjestelmän avainkomponentti
Aurinkosäätölaite ei toimi summittaisesti. Se tekee päätöksiä keräimen (anturi T1 tai S1) ja lämminvesivaraajan (anturi T2 tai S2) välisen lämpötilaeron perusteella. Kun keräimen lämpötila on säädettyä määrää korkeampi kuin varaston lämpötila – tyypillisesti 5–8 °C – säätölaite käynnistää kiertovesipumpun. Kun ero pienenee säädetyn hystereesin alle (yleensä 2–4 °C), pumppu pysähtyy jälleen. Tämä yksinkertainen sääntö suojaa varastoa kylmenemiseltä ja keräintä niin sanotuilta takaisinvirtauksen menetyksiltä.
Ilman anturien tarkkoja arvoja koko tämä logiikka kaatuu. Väärässä paikassa asennettu anturi voi ilmoittaa 15–20 °C alhaisemman tai korkeamman lämpötilan kuin todellinen. Säätölaite käynnistää sitten pumpun turhaan (varasto kylmenee) tai päinvastoin ei käynnistä pumppua ollenkaan, vaikka keräimessä olisi 90 °C ja varastossa vain 30 °C.
Kaavio näyttää perusjärjestelyn: anturi T1 mittaa lämmönjohtimen ulostulon lämpötilaa, anturi T2 mittaa lämpötilaa varaston alaosassa. Säätölaite vertaa näitä kahta arvoa ja käynnistää pumpun, kun keräin on säädetyn eron verran lämpimämpi.
Lämpötila-anturien tyypit aurinkojärjestelmissä
Ennen kuin ryhdyt sijoittamaan, on tärkeää ymmärtää, mitä käsissäsi on. Aurinkojärjestelmissä käytetään yleisimmin kolmea lämpötila-anturin tyyppiä:
NTC-vastusanturit
NTC (Negative Temperature Coefficient) -anturit ovat ylivoimaisesti yleisimpiä aurinkojärjestelmissä. Niiden vastus laskee lämpötilan noustessa – tyypillinen arvo on 10 kΩ 25 °C:ssa. Useimmat eurooppalaiset säätölaitteet (Resol, Steca, Teplota, Wagner) toimivat NTC-antureilla, joilla on Pt1000 tai NTC10k -ominaisuudet. Tarkista aina valmistajan säätölaitteellesi määrittämä ominaisuus ennen ostoa – kaikki NTC-anturit eivät ole keskenään vaihdettavia.
Pt1000-vastusanturit
Platinavastusanturit Pt1000:lla on tarkalleen 1 000 Ω vastus 0 °C:ssa ja se kasvaa lineaarisesti lämpötilan noustessa. Ne ovat tarkempia kuin NTC:t, mutta myös kalliimpia. Useimmat modernit differentiaalisäätölaitteet toimivat yksinomaan Pt1000:lla. Etuna on, että pidemmät kaapelireitit eivät vaikuta tarkkuuteen yhtä paljon – johtuminen vaikuttaa mitattuun vastukseen ja Pt1000:n lineaarisella ominaisuudella korjaus on helpompaa.
Lämpösähköiset anturit (termoparit)
Lämpösähköisiä antureita ei käytännössä käytetä tavallisissa kotitalouksien aurinkojärjestelmissä – niitä käytetään yleisesti teollisissa sovelluksissa. Jos törmäät lämpösähköiseen anturiin, se on todennäköisesti vanhemmissa asennuksissa tai erikoissovelluksissa.
Keräimen anturi (T1) – missä sen tarkasti sijoittaa
Tämä on koko asennuksen tärkein osa ja samalla se, jossa tehdään eniten virheitä. Keräimen anturin on mitattava nesteen todellinen lämpötila sen jälkeen, kun se on lämmennyt keräimessä – ei ympäristön, rungon tai tulevan kylmän nesteen lämpötilaa.
Oikea paikka: keräimen ulostulo tai absorbaattorin takakammio
T1-anturi kuuluu erityiseen upotusputkeen (suojakoteloon), joka sisältyy jokaiseen litteään aurinkokeräimeen tai putkikeräimeen. Tämä putki on sijoitettu joko suoraan keräimen ulostuloon (jakoputkeen) tai keräimen sivulle lähellä ulostuloa. Se on pieni ummehtunut putki – yleensä 6 tai 8 mm halkaisijaltaan, 80–100 mm syvä – johon anturin vain työnnät.
Muutama sääntö, jotka on noudatettava:
- Anturin on oltava kosketuksissa nesteen tai suoraan metallin kanssa nesteen lähellä. Ilmarako anturin ja putken välillä heikentää tarkkuutta merkittävästi. Siksi anturi liimataan aina putkeen lämmönjohtavalla tahnalla.
- Anturin on oltava keräimen ulostulossa, ei sisääntulossa. Sisääntulopuoli (kylmä haara) voi olla 20–40 °C kylmempi kuin ulostulo – säädin toimisi tyhjässä informaatiotilassa.
- Jos useita keräimiä on kytketty sarjaan, anturi kuuluu viimeisen keräimen ulostuloon. Rinnakkaiskytkennässä tilanne on monimutkaisempi – lisätietoja löydät artikkelista Sarja- ja rinnakkaiskytkentä – kumman valita.
- Anturia ei saa altistaa suoralle auringonvalolle ilman suojaa. Jos putki ei ole keräimen lasin peittämä, aurinko voi lämmittää itse anturin 60–80 °C:een, vaikka neste olisi vain 30 °C – ja säädin käynnistää pumpun turhaan.
Mitä jos keräimessä ei ole upotusputkea?
Vanhemmissa tai huonolaatuisissa keräimissä ei joskus ole erityistä upotusputkea. Tällöin sinulla on kaksi vaihtoehtoa:
- Liimaa anturi suoraan keräimen ulostulon putkeen käyttämällä lämmönjohtavaa tahnaa ja kiinnitä se alumiinilastalla. Anturi on eristettävä ulkoilmasta – peitä se vähintään 10 cm lämmöneristeellä.
- Asenna virtausliitos, jossa on upotusputki, suoraan ulostuloon – tyylikkäämpi ratkaisu, mutta vaatii tilaa ja oikean kierteen.
Suosittelen ehdottomasti upotusputkea suoraan keräimessä – se on hydrodynaamisesti puhtaampi, anturi reagoi nopeammin ja mittaus on tarkempi. Siksi tarkistan aina keräimen valinnassa, onko siinä integroitu upotusputki.
Säiliön anturi (T2) – missä sen sijoittaa säiliöön
T2-säiliöanturi mittaa veden lämpötilaa säiliössä ja toimii vertailuarvona säätimelle. Lämminvesivaraajissa on tähän tarkoitukseen valmiit upotushylsyt tai suorat upotussyötöt, yleensä G1/2" tai G3/8" -kierteellä.
Sijoituskorkeus säiliössä
Tämä on asia, joka yllättää monet: T2-anturia ei saa sijoittaa säiliön keskelle tai yläosaan, vaan alemman kolmanneksen – yleensä 1/5–1/3 säiliön korkeudesta. Miksi? Säiliö toimii lämpötilakerrostumisen periaatteella – ylhäällä on lämpimin vesi, alhaalla kylmin. Säätimen on tiedettävä, onko alhaalla riittävästi kylmää vettä, jota kannattaa lämmittää keräimellä. Jos anturi olisi ylhäällä, missä vesi on aina lämmintä (lämmitetty boilerilla tai sähkövastuksella), säädin luulisi, että säiliö on täynnä lämpöä ja pumppu ei käynnistyisi – vaikka alhaalla olisi 25 °C:n kylmää vettä.
Käytännössä toimin näin: 200 litran säiliö, korkeus noin 140 cm – T2-anturi menee noin 25–35 cm:n korkeudelle pohjasta. 300 litran säiliö, korkeus noin 175 cm – anturi 30–45 cm:n korkeudelle pohjasta. Lue aina myös säiliön valmistajan ohjeet – joissakin säiliöissä on aurinkosäätimelle varattu erityinen upotushylsy, jossa on merkintä ”Aurinko” tai ”T-aurinko”.
Suhteessa aurinkospiraaliin
T2-anturi tulisi sijoittaa mahdollisimman lähelle aurinkospiraalin (lämmönvaihtimen) ulostuloa, ei sähkövastuksen ulostuloa. Aurinkospiraali on yleensä säiliön alaosassa ja lämmittää vettä alhaalta. Jos sinulla on säiliö, jossa on sähkölämmitys – esimerkiksi 2 kW:n sähkövastuksella varustettu OKC-säiliö – se on yleensä sijoitettu säiliön yläosaan ja toimii riippumattomana aurinkopiiristä. T2-anturin tulisi olla tämän sähkövastuksen alapuolella, jotta sähkölämmitys ei vaikuttaisi aurinkosäätimen päätöksiin.
Anturin johto – pituus, poikkipinta ja johtaminen
Anturit toimitetaan vakiona 2 m tai 3 m pitkällä johdolla. Käytännössä tämä ei yleensä riitä – keräin on katolla, säädin kattilahuoneessa. Tarvitset jatkojohtoa, ja tässä on tärkeitä sääntöjä.
Johdon maksimipituus
NTC10k-antureille pätee, että johtimen resistanssi lisätään anturin resistanssiin ja aiheuttaa systemaattista mittausvirhettä. Tavallisen asennusjohdon 2×0,5 mm² resistanssi on noin 36 Ω/100 m. 10 metrin johdon pituudella (20 m johtoa edestakaisin) se on 7,2 Ω – 10 000 Ω:n NTC10k-anturilla 25 °C:ssa tämä on alle 0,1 °C:n poikkeama, mikä on merkityksetön. Pt1000-anturilla, jonka resistanssi on 1097 Ω 25 °C:ssa, poikkeama on kuitenkin 0,6 °C, mikä on pieni, mutta alkaa olla ongelmallinen pitkillä matkoilla (30+ m) ja jotkut huippusäätimet mahdollistavat johtimen kalibroinnin/korjauksen.
- NTC-antureille: kaapelin maksimipituus noin 50–80 m, johtimen paksuus vähintään 0,5 mm²
- Pt1000-antureille: kaapelin maksimipituus noin 30–50 m (pidempi vain korjauksella tai 4-johtimella)
- Älä koskaan vedä anturin johtoa samassa nipussa 230 V:n verkkojohdon kanssa – sähkömagneettiset häiriöt aiheuttavat virheellisiä lämpötilavaihteluita
Kaapelin jatkaminen
Anturin johdon jatkaminen on helppoa, mutta se on tehtävä oikein. Käytä samaa johtotyyppiä, tee liitokset rasioissa (ei irrallisia liitoksia) ja käytä UV-suojattuja johtoja, kun vedät johtoa katon läpi. NTC- ja Pt1000-antureilla polariteetilla ei ole väliä – ne ovat resistiivisiä antureita ilman polariteettia. Jos säädin näyttää virheellisen arvon jatkamisen jälkeen, tarkista liitännät ja koko reitin vastus yleismittarilla.
Asennusvaiheet vaihe vaiheelta
Anturin asennus tapahtuu yleensä samanaikaisesti keräimen ja putkiston asennuksen kanssa. Tässä on menettelytapa, jota käytän tavallisessa asennuksessa kahdella keräimellä harjakatolla:
Yksityiskohtainen menettely:
- Etsi T1-liitäntä keräimestä. Litteissä keräimissä se on yleensä yhdessä sivuliittimessä muovi- tai metallikuoressa. Putkikeräimissä liitäntä on yleensä ylemmässä keräimessä (jakotukissa). Katso keräimen tekninen dokumentaatio.
- Levitä lämpötahnaa anturin runkoon. Pieni määrä – herneen kokoinen – tasaisesti anturin runkoon. Tahna eliminoi ilmataskut liitännässä ja parantaa lämmönjohtavuutta.
- Työnnä anturi liitäntään pohjaan asti. Jos liitännässä on kiristysruuvi tai kuminen tiiviste, kiristä se niin, että anturi ei putoa, mutta tiiviste ei repeä.
- Vie anturin johto putkiston kanssa kattilahuoneeseen. Johdon tulee olla suojattu mekaanisilta vaurioilta, UV-säteilyltä ja suoralta kosketukselta korkeissa lämpötiloissa. Ihannetapauksessa vedän sen erillisessä suojaputkessa putkieristyksen vieressä.
- Liitä johto säätökeskukseen. Useimmissa säätökeskuksissa on selkeästi merkityt liittimet T1:lle (Anturi 1, S1, Keräin) ja T2:lle (Anturi 2, S2, Varaaja). NTC- ja Pt1000-anturit eivät ole polarisoituja – tärkeintä on, mihin liittimiin johdot kytketään, ei niiden järjestyksellä.
- Tarkista näytettävän lämpötilan oikeellisuus. Ennen järjestelmän käynnistämistä tarkista, että arvot ovat järkeviä. Rauhallisessa tilassa (aamulla ennen auringonpaistetta) T1:n ja T2:n tulisi olla lähellä ympäristön lämpötilaa. Jos T1 näyttää esimerkiksi –40 °C tai +200 °C, anturi on viallinen tai kytketty väärin.
Tyypillisiä asennusvirheitä – mitä olen nähnyt käytännössä
Vuosien kokemuksen aikana olen kohdannut kaikenlaisia asennusvirheitä. Luetelen yleisimmät, jotta voit välttää ne:
Virhe nro 1: Anturi T1 keräimen sisääntulossa, ei ulostulossa
Tämä on ehkä yleisin virhe aloittelijoilta. Keräimellä on kaksi liitäntää – sisääntulo (kylmä puoli) ja ulostulo (lämmin puoli). Jos anturi menee sisääntuloon, se mittaa nesteen lämpötilaa, joka on vasta menossa keräimeen. Käytännössä tämä aiheuttaa sen, että säädin näkee lämpötilan 15–40 °C alempi kuin todellinen ulostulolämpötila. Pumppu ei käynnisty tai käynnistyy tarpeettomalla viiveellä.
Virhe nro 2: Anturi T2 liian ylhäällä varastoastiassa
Kun asiakas asentaa anturin varastoastian keskelle tai yläosaan (luulee, että ”keskiarvo on paras”), säädin mittaa veden lämpötilaa, joka on tyypillisesti 10–20 °C lämpimämpää kuin veden lämpötila aurinkokeräimen spiraalissa. Tulos: pumppu käynnistyy liian myöhään tai ei ollenkaan.
Virhe nro 3: Anturin johto vedettynä 230 V:n verkkojohdon vieressä
230 V:n johdon sähkömagneettinen induktio aiheuttaa häiriöitä anturin signaalikaapelissa. Säädin näyttää sitten lämpötilan, joka vaihtelee ±2–5 °C ilman selvää syytä. Ratkaisu: vedä anturin johto erillisessä suojaputkessa, vähintään 10 cm:n etäisyydellä verkkojohdosta.
Virhe nro 4: Anturi ilman lämpötahnaa
Ilmarako anturin ja liitännän seinämän välillä johtaa lämpöä noin 40 kertaa huonommin kuin kupari. Anturi reagoi paljon hitaammin ja näyttää arvoja 3–8 °C alempi kuin todellisuus. Käytännössä tämä voi näyttää siltä, että järjestelmä käynnistyy hitaasti joka aamu.
Virhe nro 5: Väärä anturityyppi
NTC-anturi kytkettynä säätökeskukseen, joka on kalibroitu Pt1000:lle – tai päinvastoin. Säädin ei välttämättä ilmoita virhettä (molemmat tyypit ovat passiivisia vastuksia), mutta näytettävä lämpötila on täysin väärä. NTC näyttää noin 2,5 kΩ 60 °C:ssa, kun taas Pt1000 näyttää 1232 Ω 60 °C:ssa. Pt1000:lle kalibroitu säädin tulkitsisi 2,5 kΩ:n lämpötilaksi –40 °C tai ilmoittaisi anturivirheen.
Anturi monitoimijärjestelmissä useilla keräimillä ja jakotukilla
Jos järjestelmässäsi on useita aurinkokeräimiä kytkettynä rinnakkain jakotukin ja keräimen kautta – esimerkiksi teollisen ruostottoman teräksen jakotukin/keräimen kokoonpano palloventtiileillä – antureiden sijoittelu vaatii hieman enemmän suunnittelua.
Rinnakkaiskytkennässä (jokaisella keräimellä on oma sisään- ja ulostuloputki, jotka yhdistyvät jakotukissa/keräimessä) sijoita T1-anturi keräimen ulostuloputkeen jakotukin jälkeen – eli sen jälkeen, kun kaikkien keräinten ulostulot yhdistyvät yhdeksi virraksi. Näin mittaat kaikkien keräinten keskimääräisen ulostulolämpötilan, mikä on oikea vertailuarvo.
Sarjakytkennässä (ensimmäisen keräimen ulostulo menee toisen keräimen sisään jne.) T1-anturi kuuluu sarjan viimeisen keräimen ulostuloon – siellä neste on kuuminta.
Molemmissa tapauksissa anturin on oltava hyvin eristetty ympäristön lämmöltä – putkiston lyhyellä osalla keräinten jälkeen neste on vielä melko kuumaa, mutta putkisto on alttiina ulkoisille olosuhteille (tuuli, sade), mikä voi vääristää mittausta, jos anturia ei ole suojattu eristyksellä.
Jos käytät kantta kahden keräimen asennukseen tai suunnittelet laajentamista kantta lisäkeräimen asennukseen avulla, mieti anturien johtojen reititystä jo asennusvaiheessa – jälkikäteen asennus valmiissa kokoonpanossa on huomattavasti monimutkaisempaa.
Toiminnan tarkistus ja diagnostiikka asennuksen jälkeen
Kun anturien kytkentä on valmis ja ennen järjestelmän ensimmäistä käynnistystä, suorita seuraavat tarkistukset:
- Vastuksen mittaus yleismittarilla: Mittaa jokaisen anturin vastus suoraan säätimen liittimistä. NTC10k:lle huonelämpötilassa (~20 °C) vastuksen tulisi olla noin 12–13 kΩ. Pt1000:lle 20 °C:ssa vastuksen tulisi olla noin 1078 Ω. Jos vastus on 0 Ω → oikosulku, jos OL (ylikuormitus/avoin piiri) → kaapelin katkos.
- Näytettävän lämpötilan tarkistus: Kytke säätölaite päälle ja tarkista näytettävät arvot. Ennen lämpenemistä T1:n ja T2:n tulisi olla lähellä ympäristön lämpötilaa (±3 °C on hyväksyttävää).
- Toimintatesti: Peitä keräin tummalla foliolla tai irrota T1-anturi väliaikaisesti ja käytä vastusvastusta keräimen korkean lämpötilan simulointiin (esim. 1232 Ω Pt1000:lle ~ 60 °C) – säätimen tulisi käynnistää pumppu.
Ongelmien diagnostiikassa on hyvä olla käsillä Aurinkosysteemien lisävarusteiden yleiset viat ja niiden korjaus – tässä artikkelissa löydät yksityiskohtaisemman yleiskatsauksen syistä ja ratkaisuista erilaisiin vikoihin, mukaan lukien antureihin liittyvät ongelmat.
Lämpötila-anturi ylivuotoon (T3) – milloin sitä tarvitset?
Perusantureiden T1 ja T2 lisäksi jotkut säätimet tukevat kolmatta anturia – T3 tai Tmax – mittaamaan lämpötilaa varastosäiliössä tai suoraan lämpimän veden järjestelmään menevässä ulostulossa. Tämä anturi suojaa säiliön ylikuumenemiselta. Kun säiliö saavuttaa asetetun maksimilämpötilan (tyypillisesti 75–80 °C), säätölaite pysäyttää pumpun, vaikka keräin olisi vielä kuumempi.
T3-anturi sijoitetaan säiliön yläosaan – toisin kuin T2, jossa olemme kiinnostuneita säiliön alaosasta, haluamme tässä tietää säiliön maksimilämpötilan. Tämä on erityisen tärkeää kesällä, kun aurinkojärjestelmä toimii täydellä teholla ja säiliö voi ilman suojausta ylittää 95 °C.
Erityistilanteet: anturi putkikeräimessä
Putkikeräimillä (tyhjiökeräimillä) on erilainen rakenne kuin tasokeräimillä ja paikka T1-anturille on niissä hieman erilainen. Useimmissa putkikeräimissä, joissa on lämpöputkiteknologia, on upotettu varsi suoraan ylämanifoldissa – keräinpäässä, jossa lämpöputkien höyry kondensoituu. Tämä on oikea paikka T1:lle.
Huomio: putkikeräimissä, joissa on suora virtaus (direct flow), neste kulkee suoraan jokaisen putken läpi. Tässä tapauksessa varsi on manifoldin ulostuloliittimessä – kuten tasokeräimessä.
Putkikeräimet saavuttavat korkeampia ulostulolämpötiloja kuin tasokeräimet – helposti 100–120 °C kesällä. Siksi on tärkeää, että T1-anturi on sertifioitu näille lämpötiloille. Tavalliset anturit tasokeräimille on sertifioitu 130–150 °C:seen, mikä pitäisi olla riittävä, mutta tarkista aina anturin tekninen esite.
Usein kysytyt kysymykset (UKK)
Pitäisikö minun käyttää säätimen valmistajan alkuperäistä anturia, vai voinko käyttää mitä tahansa yhteensopivaa?
Säätimet on kalibroitu anturin erityisominaisuuksille (NTC10k, Pt1000 jne.). Tärkeintä on, että vara-anturilla on sama ominaisuus – ei sama valmistajan merkki. Jos sinulla on Resol DeltaSol BS/2 -säädin, joka toimii Pt1000:lla, voit käyttää mitä tahansa anturia, jonka ominaisuus on Pt1000 ja jolla on sopiva kotelointi. Tarkista kuitenkin aina säätimen käyttöoppaasta, minkä tyyppistä anturia se määrittää, ja valitse mahdollisuuksien mukaan anturi, jolla on aurinkosovelluksiin hyväksyntä (kestävyys vähintään 130 °C).
Voinko jatkaa anturin johtoa tavallisella puhelin- tai verkkokaapelilla?
Väliaikaiseen testaukseen kyllä, pysyvään asennukseen ei. Puhelinkaapeleissa on ohuet johtimet (0,2–0,3 mm²) muovieristyksellä, joka ei sovellu ulkokäyttöön ja korkeisiin lämpötiloihin. Käytä kaapelia, jonka poikkipinta on vähintään 0,5 mm², jonka eristys on UV-säteilyä kestävä (CYKY tai erityinen anturikaapeli). Eristä liitokset vesitiiviisti ja sijoita ne laatikoihin – älä jätä niitä paljaiksi.
Säädin näyttää normaalin keräimen lämpötilan, mutta pumppu ei käynnisty. Mitä tarkistan?
Ensimmäinen asia: vertaa näytettyjä T1- ja T2-arvoja. Jos T1 on vain 3–4 °C korkeampi kuin T2 ja asetettu kytkentäero on 6 °C, pumppu ei käynnisty oikein – odota, että keräin lämpenee enemmän. Jos T1 on esimerkiksi 80 °C ja T2 on 30 °C, mutta pumppu ei silti toimi, tarkista: säätimen asetukset (säiliön maksimilämpötila voi olla saavutettu), pumpun kytkentä ja pumpun sulakkeen toiminta sekä onko säädin manuaalisessa/lukitustilassa. Syynä voivat olla myös vialliset liitännät säätimen liittimissä.
Voiko T2-anturin asentaa säiliön ulkopuolelle, ei upotettuna?
Teknisesti kyllä, mutta se on huomattavasti epätarkempi ratkaisu. Säiliön pintaan lämpöä johtavalla tahnalla liimattu ja eristetty anturi näyttää säiliön seinän lämpötilan – se on hyvin eristettyjen säiliöiden tapauksessa samanlainen kuin veden lämpötila, mutta viiveellä ja poikkeamalla ±3–6 °C. Tavalliselle kotijärjestelmälle se voi riittää hätätilanteessa, mutta tarkkaa hallintaa ja optimaalista suorituskykyä varten upotettu varsi on aina parempi.
Miten tiedän, että anturi on viallinen ilman erityisiä laitteita?
Helpoin tapa: irrota anturin kaapeli säätimestä ja mittaa vastus tavallisella edullisella yleismittarilla. Kytke se vastuksen mittaukseen (Ω) ja kosketa anturin kaapelin molempia johtimia. Huonelämpötilassa (20–25 °C): NTC10k:n tulisi näyttää noin 12 000 Ω, Pt1000 noin 1 078 Ω. Jos yleismittari näyttää 0 (oikosulku) tai OL/1 (piirin katkos), anturi tai kaapeli on viallinen. Jos mittaat järkevän arvon, mutta säädin ilmoittaa silti virheen, ongelma on todennäköisesti säätimen liittimissä.
Kuinka kauan lämpötila-anturi kestää aurinkojärjestelmässä?
Laadukas anturi tunnetulta valmistajalta kestää helposti 10–15 vuotta. Yleisimmät ennenaikaisen vian syyt ovat mekaaninen vaurio kaapelissa (esim. asennuksen aikana tai jyrsijöiden puremisen seurauksena maassa), korroosio kosteissa olosuhteissa (siksi varmista liitosten vesitiiviys) ja kaapelin eristyksen lämpövanheneminen, jos anturi kulkee suoraan kuuman putken päällä. Anturi on halpa ja helposti vaihdettava osa – jos olet epävarma, uuden anturin vaihtaminen on järkevämpää kuin vanhan anturin pitkä diagnostiikka.
Loppupäätelmä
Aurinkokeräimen lämpötila-anturin asennus näyttää ulkoisesti triviaaliselta asialta – työnnä anturi varteen, kytke kaapeli. Todellisuudessa anturien oikea sijoittelu ja kytkentä on yksi tärkeimmistä edellytyksistä sille, että koko aurinkojärjestelmä toimii tehokkaasti ja turvallisesti. T1-anturi kuuluu keräimen ulostuloon (useissa keräimissä keräimen ulostuloon), T2 säiliön alaosan kolmannekseen lämpöspiraalin lähelle. Kaapelin on oltava oikean kokoinen, erotettu verkkovirrasta ja liitosten on oltava vesitiiviitä. Lämpöä johtava tahna asennuksen yhteydessä ei ole valinnainen – se on välttämätön anturin tarkalle ja nopealle vasteelle.
Jos suunnittelet aurinkosysteemin asennusta tai laajentamista, esimerkiksi kantajan valinnassa, keräinten liittämisessä tai täydellisten lisävarusteiden hankinnassa, tutustu myös muihin artikkeleihin Tietopankassamme – kuten Aurinkokeräimen kantajan asennus vaihe vaiheelta, Jäätymätön neste aurinkosysteemeihin – miten valitset oikean koostumuksen ja pitoisuuden tai Jakotukki ja keräin aurinkosysteemissä – mihin se tarvitaan ja milloin sitä tarvitset. Oikeat anturit oikeissa paikoissa ovat investointi, joka maksaa itsensä takaisin maksimoimalla jokaisen auringon säteilytunnin hyödyntämisen.
Onko sinulla kysyttävää tästä aiheesta?
Etkö tiedä mitä valita tai tarvitsetko apua kodin yksittäiseen ongelmaan? Ota yhteyttä – autamme mielellämme.
