Eshop roka 2025 s vykurovacou technikou

Muistikortti

 
Muistikortteja tulitikkuun verrattuna

Muistikortti on elektroninen tiedontallennuslaite. Sitä käytetään digitaalikameroissa, PDA-laitteissa, kannettavissa tietokoneissa, matkapuhelimissa, soittimissa, videopeleissä, digitaalisissa tallentimissa ja muissa elektronisissa laitteissa. Se perustuu flash-tyyppiseen EEPROM-muistiin. Muistikortti on pieni ja kompakti laite, jonka kapasiteetti on suhteellisen suuri (muihin tallennusvälineisiin verrattuna) ja joka kestää hyvin käsittelyä (myös magneetti- ja sähkökenttiä). Kortit suunniteltiin korvaamaan kiintolevy laitteissa, joissa sitä ei voida käyttää kokonsa vuoksi.

 

Historia


Ensimmäinen yritys oli PCMCIA-muistikortin käyttöönotto kannettaville tietokoneille 1990-luvulla. Flash-muistimoduulien kapasiteetin kasvu ja hinnan lasku johtivat korttien laajaan yleistymiseen. Kuten muillakin aloilla, myös tässä syntyi kamppailu lisensseistä (ja niihin liittyvistä lisenssimaksuista), minkä seurauksena eri valmistajat loivat suuren määrän erilaisia korttityyppejä. Yritys luoda yhteinen standardi ei onnistunut, ja tuloksena on kymmeniä muistikorttimalleja, joiden kapasiteetit ja suorituskyky ovat samat tai vertailukelpoiset.

Vuonna 2001 SM-kortilla (Smart Media) oli yli puolet muistikorttimarkkinoista, ja CF-muisti (Compact Flash) puolestaan hallitsi kameroiden korttimarkkinoita. Matkapuhelinten lisätoimintojen kehittyessä tuli uusia korttisukupolvia, jotka olivat pienempiä ja joiden käyttöjännite laski 3,3 V:iin. Aiemmin markkinoita hallinneista ”suurista korteista” luovuttiin lähes kokonaan. Suuret elektroniikkavalmistajat toivat markkinoille omia korttimuotojaan (ja niiden tuotteet tukevat vain omia kortteja), mikä pirstoi markkinoita entisestään (Sony – MS (Memory Stick), Olympus – XD (XD Picture Card)). Elektroniikkavalmistajat (mainittuja lukuun ottamatta) lisäävät nykyään laitteisiinsa paikat usealle korttityypille yhteensopivuuden varmistamiseksi.

Suuntaukset


Nykyinen suuntaus on korttien ”pienentäminen” eli miniatyrisointi, ja monista korteista valmistajat toimittavat pienikokoisia versioita. Elektroniikka on sama, vain kotelo muuttuu (esim. SD – miniSD – microSD). Syynä on elektroniikan ilmiö – matkapuhelin, joka on lyhyessä ajassa muuttunut pelkästä puhelimesta hybridilaitteeksi, jolla voi puhelujen lisäksi valokuvata, kuvata videota, toistaa musiikkia, kuunnella radiota, katsoa televisiota, käyttää internetiä, pelata pelejä ja siirtää tietoja sekä luoda lähiverkkoja (wifi, bluetooth...), ja tämä vaatii luonnollisesti siirrettävän tallennusvälineen, joka on muistikortti. Monissa puhelimissa on sisäisen muistin lisäksi myös paikat ”mini”- ja ”mikro”-tyyppisille muistikorteille.

Toinen suuntaus on korttien kapasiteetin eksponentiaalinen kasvu. Vielä äskettäin korttien kapasiteetit olivat megatavujen luokkaa, nykyään pienin kortti on gigatavun kokoinen, ja kortteja voi ostaa jopa 512 Gt:n kokoisina. Tämä liittyy korttien kaupalliseen menestykseen tallennusvälineenä ja siihen, että niitä otetaan käyttöön yhä useammissa elektronisissa laitteissa. Tavoitteena on, että kortteja voidaan käyttää kuvan tallentamiseen (myös HD-laatuisena), jolloin ne syrjäyttävät markkinoilta kaikki muut tähän asti tähän tarkoitukseen käytetyt tallennusvälineet. On todellinen mahdollisuus, että hintojen laskiessa edelleen ne syrjäyttävät myös CD- ja DVD-levyt ja musiikkia ja elokuvia ostetaan korteilla.

Erityisesti Yhdysvalloissa yleistyy kortin sisällön toiston rajoittaminen vain DRM-toistolisenssin (Digital rights management) haltijoille. Joihinkin kortteihin on toteutettu tämä suojaus, jonka tehtävä on estää luvattoman (lisensoimattoman) sisällön toisto. Emme tiedä, millainen DRM-tekniikoiden jatkokehitys ja kohtalo on, erityisesti joidenkin järjestöjen vastustuksen vuoksi Euroopassa ja maailmalla sekä yleisön vastustuksen vuoksi, mutta seuraavassa taulukossa on esitetty, mitkä kortit osaavat käyttää tätä tekniikkaa.

Vytvořil Shoptet | Design Shoptak.cz.