Käytämme evästeitä, jotta voit selata sivustoa vaivattomasti ja jotta voimme kävijäliikenteen analyysin avulla jatkuvasti parantaa sen toimintoja, suorituskykyä ja käytettävyyttä. (lisätietoja)
PPR vs. kupari vs. PEX – kattava vertailu vesijohtojen materiaaleista
Kun on aika remontoida kylpyhuone, rakentaa uusi talo tai vaihtaa vanha teräsputki, yksi ensimmäisistä kysymyksistä, joita jokainen putkimies ja tee-se-itse-mestari pohtii, on: mistä tehdä vesijohdot? Nykyään on kolme hallitsevaa materiaalia – polypropeeni (PPR), kupari ja verkottu polyetyleeni (PEX). Jokaisella on omat vahvuutensa, jokainen sopii eri ympäristöön ja jokaisella on myös heikkoutensa, joista ei mainoksia lukiessa löydy.
Tässä oppaassa käsittelen kaikkia kolmea materiaalia perusteellisesti – teknisiä ominaisuuksia, asennusta, käyttöikää, hintaa, hygieenisiä ominaisuuksia ja todellisia kokemuksia käytännössä. Ei yleisiä fraaseja, vaan konkreettisia arvoja ja tilanteita, jotka ratkaisevat rakennuspaikalla.
PPR (polypropeeni random copolymer, tyyppi 3) on todennäköisesti nykyään yleisin materiaali kylmän ja lämpimän veden jakeluun asuinrakennuksissa, omakotitaloissa ja kaupallisissa rakennuksissa. Sen markkinoille tulo 90-luvulla oli nopea, ja syyt ovat ilmeiset.
PPR:n tekniset ominaisuudet
Perusmuotoja PPR-putkia erotellaan paineenkestoluokan mukaan – PN10, PN16, PN20 ja PN25. Numero ilmoittaa maksimipainetason baarina 20 °C:n lämpötilassa. Lämpimän veden jakeluun (enintään 70 °C) käytetään käytännössä useimmiten PN20, tai PN25 korkeamman paineen järjestelmissä tai kierrätykseen.
Lämpökestävyys: lyhytaikaisesti jopa 95 °C, pitkäaikaisesti enintään 70 °C (PN20). PN25-putki kestää 70 °C:n lämpötilassa 8,1 baarin paineen 50 vuoden käyttöiän ajan.
Halkaisijat: vakiovalikoima DN 16 DN 110, asuinrakennusten jakelussa yleisimmin DN 20, DN 25 ja DN 32.
Lämpölaajenemiskerroin: 0,15 mm/(m·K) – se on noin 7–8 kertaa enemmän kuin kuparilla. 10 metrin putkessa ja 50 °C:n lämpötilagradientissa se tarkoittaa pituuden muutosta noin 75 mm, mikä on otettava huomioon suunnittelussa kompensaatiokaarteilla.
Lämmönjohtavuus: 0,24 W/(m·K) – kupariin verrattuna (380 W/(m·K)) PPR on lähes eriste, mikä on etu lämpöhäviöiden kannalta, mutta myös turvallisuuden kannalta kosketuksessa kuumaan putkeen.
Paino: tiheys 0,9 g/cm³, DN 25 PN20-putki painaa vain noin 0,35 kg/m – kupari samassa mitassa painaa noin 1,2 kg/m.
pH-alue: kestävyys väliltä pH 1–13, mikä tarkoittaa kestävyyttä useimpia yleisiä desinfiointi- ja puhdistusaineita vastaan.
Käyttöiästä PPR-valmistajat ilmoittavat 50 vuotta suunnitteluperusteiden mukaisesti. Käytännön kokemukset ovat myönteisiä – 90-luvulla asennetuissa järjestelmissä ei ole tyypillisiä degradaatiovaikutuksia, ellei putkia ole altistettu UV-säteilylle tai ylitety lämpörajaparametreja.
PPR:n asennus – polyfuusiohitsaus
PPR:n pääasiallinen etu kupariin verrattuna on liitosmenetelmä. Polyfuusiohitsauslaite lämmittää putken ulko- ja liittimen sisäpintaa 260 °C:seen, minkä jälkeen putki ja liitin työnnetään toisiinsa. Syntyy molekyylitason fuusio, joka on vahvempi kuin itse putki. Ei ole olemassa juotospastetta, avointa hapettumista tai flux-jäämiä.
Käytännössä oikein hitsattu PPR-liitos ei koskaan vuoda – jos se vuotaa, on kyseessä asennusvirhe (väärä lämpötila, pinnan likaantuminen, väärä upotussyvyys). Yleisistä virheistä ja niiden korjaamisesta voit lukea erillisestä artikkelista PPR-liitosten tiiviys – yleisimmät asennusvirheet ja niiden korjaus.
Ennen putken asennusta on välttämätöntä mitata putki tarkasti ja leikata se kohtisuoraan. Tähän tarkoitukseen sopivat erityiset 63 mm:n STANDARD-putkileikkurit – yksiteräiset leikkurit, joissa on pyörivä pää, jotka antavat puhtaan leikkauksen myös PN25-seinämässä ilman poikkileikkauksen muodonmuutosta. Oikea leikkaus on tiiviin liitoksen perusta – viisto tai epätasainen leikkaus aiheuttaa epätasaisen upotussyvyyden ja tulevat ongelmat. Lisätietoja näiden työkalujen oikeasta käytöstä löydät artikkelista Kuinka käyttää PPR-putkileikkureita ja polyfuusiohitsausta oikein.