Hiili
Hiili (lat. Carboneum) on jaksollisen järjestelmän alkuaine, jonka kemiallinen merkki on C. Sillä on 4 sidosta ja sen järjestysluku on 6. Hiili on kaikkien orgaanisten yhdisteiden ja siten kaikkien elävien organismien perusrakennusaine. Hiiliyhdisteet ovat yksi maailmantalouden perustoista: fossiiliset polttoaineet, kuten maakaasu ja kivihiili, toimivat energianlähteenä sähköntuotannossa ja lämmityksessä, ja öljynjalostuksen tuotteet (bensiini, diesel, raskaat öljyt) ovat välttämättömiä polttomoottorien käytölle. Hiilipohjaiset kemianteollisuuden tuotteet ovat osa jokapäiväistä elämää, olipa kyse muoveista, tekokuiduista, maaleista tai lääkkeistä.
Hiilen muodot
Alkuainehiili
Hiili on tyypillinen epämetalli, jota esiintyy luonnossa alkuainemuotoisena mineraalina kahtena perusmuotona, ja noin viimeisten 20 vuoden aikana laboratoriossa on valmistettu kolmas muoto:
Grafiitti koostuu hiilestä, joka kiteytyy kuusikulmaisiksi suomuiksi, ja se on yksi pehmeimmistä tunnetuista mineraaleista. Tätä ominaisuutta hyödynnetään esim. lyijykynien valmistuksessa: niissä jauhettu grafiitin ja kalkkikiven seos muodostaa kirjoittamiseen tai piirtämiseen tarkoitetun lyijyn pääainesosan.
Timantti koostuu hiilestä, joka kiteytyy kuutiolliseen kidejärjestelmään. Se on hyvin arvokas mineraali ja yksi kovimmista materiaaleista. Timanttien paino ilmoitetaan karaateissa; suurin tähän mennessä löydetty timantti oli Cullinan, joka painoi raakana Etelä-Afrikasta löydettäessä 3 106 karaattia (621,2 g).[1]
Fullereenit ovat hiljattain löydettyjä pallomaisia molekyylejä, jotka koostuvat hiiliatomien viisi- tai useammin kuusijäsenisistä renkaista. Avaruudessa nämä molekyylit ovat järjestäytyneet pallon muotoon, ja ne kestävät poikkeuksellisen hyvin ulkoisia fysikaalisia vaikutuksia. Toistaiseksi stabiilein tunnettu fullereeni on 60 hiiliatomia sisältävä molekyyli. Fullereenejä valmistetaan keinotekoisesti orgaanisten yhdisteiden laserpyrolyysillä. Fullereenien löytämisestä ja ominaisuuksien tutkimisesta myönnettiin vuonna 1996 kemian Nobel-palkinto Robert F. Curlille, Richard E. Smalleylle ja Harold W. Krotolle. Nykyään fullereenien ominaisuuksia ja valmistusmenetelmiä tutkitaan hyvin intensiivisesti monissa huippututkimuslaitoksissa ympäri maailmaa.
Grafeeni muistuttaa grafiittia sillä erolla, että se on maailman ohuin ja kovin materiaali. Sen löysivät Andre Geim ja hänen kollegansa Konstantin Novoselov vuonna 2004. Grafeenin elektronit ikään kuin rikkovat fysiikan lakeja: ne liikkuvat lähes valon nopeudella törmäämättä toisiinsa. Tätä voidaan hyödyntää transistoreissa, muisteissa tai mikroprosessoreissa.
Esiintyminen ja käyttö
Grafiitti
Grafiitti on mineraali, jota esiintyy monin paikoin maapallolla. Suurimpia grafiittikaivoksia on Yhdysvalloissa (Texas ja New Yorkin osavaltio), Meksikossa, Intiassa ja Venäjällä. Grafiitti on esim. myös fossiilisten polttoaineiden palaessa syntyvän noen ainesosa. Hiukkaset ovat kuitenkin niin pieniä, että noella on pikemminkin amorfisen hiilen ominaisuudet.
Teollisesti grafiittia käytetään ennen kaikkea lyijykynien valmistukseen. Se jauhetaan ensin hyvin hienoksi yhdessä kalkkikiven kanssa ja puristetaan sitten sopivaan muotoon. Puhtaana, ilman kalkkikiveä, siitä puristetaan piirtohiiliä taidemaalareille ja graafikoille.
Toinen merkittävä grafiitin käyttökohde on metallurginen teollisuus. Erittäin hyvän lämmönkestävyytensä ansiosta siitä valmistetaan astioita, niin sanottuja kokilleja, joihin sulat metallit ja niiden seokset valetaan. Näin estetään sulien metallien kontaminoituminen metallilla, josta kokilli muuten jouduttaisiin valmistamaan. Grafiitista valmistetaan myös elektrodeja alumiinin elektrolyyttiseen valmistukseen bauksiitin ja kryoliitin sulatteesta sekä piin valmistukseen piidioksidin sulatteesta.
Lasimainen grafiitti[
Grafiitin keinotekoisesti valmistettu muoto on niin sanottu lasimainen hiili (engl. glassy carbon), jolle on ominaista suuri tiheys, pieni huokoisuus sekä erittäin hyvä kemiallinen ja mekaaninen kestävyys. Käytännössä sitä valmistetaan hajottamalla orgaanisia aineita tavallisen grafiitin pinnalla tarkasti ohjatusti, pitkään ja korkeassa lämpötilassa (pyrolyyttisesti).
Lasimaisen grafiitin poikkeuksellisten fysikaalisten ja kemiallisten ominaisuuksien ansiosta sen käytännön sovellukset lisääntyvät jatkuvasti korkeasta hinnasta huolimatta.
- Sähkökemian kannalta on tärkeää, että lasimaisesta grafiitista valmistettujen elektrodien pinnat kestävät kemiallisesti erittäin hyvin ja niillä voidaan saavuttaa suuri positiivinen potentiaali ilman, että ne liukenevat kuten tavalliset metallielektrodit. Tätä voidaan hyödyntää sekä analyyttisessä kemiassa orgaanisten molekyylien sähkökemiallisia ominaisuuksia tutkittaessa että preparatiivisessa hapetuksessa tiettyjen yhdisteiden valmistuksessa.
- Analyysimenetelmä GFAAS (atomiabsorptiospektrometria liekittömällä atomisoinnilla) käyttää analysoitavan näytteen höyrystämiseen kyvettiä, joka kuumennetaan muutamassa sekunnissa jopa noin 3 000 °C:n lämpötilaan. Kyvetin sisäpinnan päällystäminen lasimaisella grafiitilla lisää sen kestävyyttä huomattavasti ja pidentää sen käyttöikää tavalliseen grafiittikyvettiin verrattuna.
- Metallurgiassa metallien puhdistukseen vyöhykesulatuksella käytetään lasimaisella grafiitilla päällystettyjä putkia, joissa koko prosessi tapahtuu.
- Laboratoriovälineet, joiden pinta on lasimaista grafiittia, saavuttavat saman tai jopa paremman kemiallisen kestävyyden kuin platinasta tai sen ja rodiumin seoksesta valmistetut välineet.
Meripihka
Hiilipitoisen mineraalin erikoinen muoto on meripihka – noin 50 miljoonaa vuotta vanhan tertiäärikauden pihkan mineralisoituneet jäänteet. Meripihkan keskimääräiseksi kemialliseksi koostumukseksi on määritetty C10H16O. Meripihkan perusväri on kullankeltainen, mutta siitä löytyy myös täysin läpinäkyviä, punaisia, kahvinruskeita ja valkoisia muunnoksia.
Sitä esiintyy Euroopassa mäntyjen kivettyneenä pihkana sekä Keski-Amerikassa ja Meksikossa, missä se on trooppisen kopaalipuun pihkaa.
Meripihkaa käytetään ennen kaikkea korujen ja koriste-esineiden valmistukseen. Alan merkittävin hanke lienee kuuluisa Meripihkahuone, upeilla taiteellisesti työstetyillä meripihkalaatoilla verhoiltu huone Pietarin tsaarinpalatsissa. Toisen maailmansodan aikana saksalaiset miehitysjoukot purkivat Meripihkahuoneen ja kuljettivat sen tuntemattomaan paikkaan. Tätä kulttuurimuistomerkkiä etsitään yhä tuloksetta.
Meripihkalla on myös paleontologista merkitystä. Meripihkalöydöksissä on hyvin usein täydellisesti säilyneitä tertiäärikauden hyönteisiä, silloisten kasvien siitepölyä ja muita jäänteitä.
Mielenkiintoista on, että meripihkaa ei ole vieläkään onnistuttu valmistamaan keinotekoisesti, vaikka sen kemiallinen koostumus ja oletettu syntytapa tunnetaan hyvin.
