Eshop roka 2025 s vykurovacou technikou

betoni

Betoni ( ransk. béton) on kiinteä rakennusaine, joka syntyy betonimassan kovettuessa, tai rakennusmateriaali, joka valmistetaan sekoittamalla sideainetta, runkoainetta ja vettä sekä tarvittaessa muita lisäaineita ja seosaineita ja joka kovettuessaan saa kiinteän aineen ominaisuudet.

 

Koostumus

Betoni koostuu seuraavista aineista:

 

Ominaisuudet

Ominaisuuksiensa ansiosta sementtibetoni (CB) kuuluu käytetyimpiin rakennusmateriaaleihin. Sen puristuslujuus on suuri, mutta veto- ja leikkauslujuus pieni. Puristuslujuus on tarpeen mukaan 5–50 MPa. Betonilla on luonnonkiven ominaisuudet, kestävyys ja lujuus (puristuslujuus 3–60 MPa, vetolujuus noin kymmenen kertaa pienempi). Vetolujuuden ja kantavuuden lisäämiseksi betoni raudoitetaan teräksisillä tangoilla, kuiduilla ja verkoilla (teräsbetoni). Sen lujuus ja ominaisuudet muuttuvat massan koostumuksen ja käsittelyn mukaan. Lujuus on myös sen haittapuoli, sillä betonirakenteiden korjaaminen on hyvin työlästä. Lujuus riippuu pääasiassa hiekan tai soran raekoosta. Lujimpia ja kalleimpia ovat täryytetyt betonit, joissa on hienoa hiekkaa. Betoni on helppo muotoilla, ja muottien avulla siitä voidaan tehdä statiikan rajoissa monenlaisia muotoja. Se kestää kemikaaleja ja korkeita lämpötiloja, on pitkäikäinen ja tilavuudeltaan pysyvä. Betoni kestää hyvin sekä vedessä että ilmassa.

Betoni sitoutuu noin 28 päivää. Kovettuminen ei kuitenkaan lopu siihen, vaan oikeassa kosteudessa betoni kovettuu lähes loputtomiin (myös veden alla). Raudoitteena käytetään pääasiassa terästä STN11xxx (rakenneteräkset, betoniteräs). Yhdistelmän mahdollistaa teräksen ja betonin lähes sama lämpölaajeneminen. 

Betonin haittapuoli on sen paino, joka riippuu käytetyistä materiaaleista (erityisesti kiviaineksesta). Raudoittamattoman betonin tiheys on 2 000–2 400 kg/m3 ja teräsbetonin 2 300–2 600 kg/m3. Elementtien käsittely vaatii nostolaitteita, mikä lisää rakennuskustannuksia. Lämmönjohtavuus vaikuttaa myös rakennukseen kielteisesti ja riippuu betonin tiiviydestä. Betonin tilavuus muuttuu sitoutumisen ja kovettumisen aikana, jolloin syntyy halkeamia; niitä hallitaan liikuntasaumoilla.

 

Historia

Betonin käyttö yleistyi laajemmin vasta 1900-luvulla. Raudoittamatonta betonia käytettiin kuitenkin jo paljon aiemmin. Persialaiset, karthagolaiset, mutta ennen kaikkea muinaiset roomalaiset käyttivät betonia rakennusmateriaalina, mistä todistavat yhä säilyneet rakennelmat, kuten tiet ja akveduktit, jotka ovat peräisin ajanlaskumme 1. vuosisadalta. Rooman valtakunnan tuhon jälkeen betonia ei käytetty moneen vuosisataan.

 

Betoni otettiin uudelleen käyttöön vasta vuonna 1774, kun John Smeaton käytti sitä majakan perustusten korjaamiseen Edystonessa Englannissa. Smeaton lisäsi rautakuonaa tavalliseen sammuttamattoman kalkin, hiekan ja veden seokseen. Näin syntyi ensimmäinen moderni betoni.[1]

Laajemmin betonia alettiin käyttää vasta 50 vuotta sen jälkeen, kun portlandsementin valmistus aloitettiin. Patentin sen valmistukseen sai vuonna 1824 englantilainen kivenhakkaaja Joseph Aspdin  Leedsistä Portlandin kreivikunnasta. Nimi portlandsementti on peräisin juuri sieltä. Sementin teollisen valmistuksen aloittamiseen vaikutti vuonna 1845 englantilainen Johnson, joka keksi kalkkikiven ja saven polttoprosessin. Portlandsementin valmistuksen ansiosta 1800-luvun jälkipuoliskolla rakennettiin erityisesti Ranskassa huomattavia insinöörirakenteita raudoittamattomasta betonista. Ajatukseen yhdistää betoni rautaosiin päätyi vuonna 1849 ranskalainen Joseph-Louis Lambot veneen rakentamisen yhteydessä, kun hän levitti sementtilaastia rautalankaverkon päälle. Venettä käytettiin 60 vuotta. Kuusi vuotta myöhemmin hänelle myönnettiin patentti raudoitetusta betonista tehtyjen alusten rakentamiseen. Vuonna 1861 ranskalainen Francois Coignet julkaisi ensimmäisen kirjan betonista ja sen käytännön käytöstä rakentamisessa. Kirjan nimi oli Les betóns aglomérés appliqués l´art de construire, ja siinä kuvattiin teräsbetonin käyttöä rakennusten rakenteissa. Hänen oma teräsbetonitalonsa (Pariisissa vuodelta 1862) on olemassa yhä.[1] Heti sen jälkeen amerikkalainen lakimies Hyatt julkaisi vuonna 1877 havaintonsa teräsbetonin eduista taivutusrasituksessa ja tulipalon yhteydessä.

 

Betonin kehitys

Englantilainen J. B. White rakensi tosin jo vuonna 1837 betonitalon, ja ranskalainen yrittäjä Francois Coignet patentoi vuonna 1856  rautaisten esijännitettyjen tankojen upottamisen sementtimassaan, mutta teräsbetonin menestyksekäs historia alkoi vasta pariisilaisen puutarhurin Joseph Monierin keksinnöstä. Monier etsi materiaalia pakkasta kestäviin vesiputkiin ja havaitsi samalla materiaalin uusia etuja: kun juokseva sementtimassa yhdistetään rautaiseen lankaan, syntyy luonteeltaan orgaaninen sisäinen sidos. Sementti ympäröi rautatankoja kuin lihas luurankoa. Teräsverkon oikean sijoittelun merkitystä ja siten puristus- ja vetovoimien jakautumista betonin sisällä Monier ei kuitenkaan ymmärtänyt. Silti hänen patentistaan betonisille kukka-astioille vuodelta 1867 ja myöhemmästä lisäpatentista vuodelta 1878, jonka hän haki kansainvälisesti, tuli tuottoisa liiketoiminta.

Tämä johti pitkäaikaiseen kiistaan berliiniläisen mestari Rabitzin kanssa, joka halusi myös ajaa läpi oman patenttinsa raudan upottamisesta betoniin. Monier itse kehitteli useita teräsbetoniin liittyviä ideoita, esimerkiksi teräsbetonisia arkkuja. Hän rakensi vesisäiliöitä, sai patentteja useisiin siltojen suunnitelmiin ja edisti teräsbetonin käyttöä lattioissa, holveissa, ratapölkyissä ja silloissa.

Koska hän ei ollut insinööri, hän ei voinut rakentaa siltoja Ranskassa. Hän myi patenttinsa yrittäjille Saksaan ja Itävaltaan (Wayss, Freitag ja Schuster), jotka rakensivat Euroopan ensimmäiset teräsbetonisillat. Esimerkiksi vuonna 1884  Trierissä, jossa yrittäjä Conrad Freytag tutustui hänen järjestelmäänsä. Tämä sai lopulta oikeudet Etelä- Saksaan, kun taas Pohjois-Saksan patenttioikeudet otti haltuunsa Gustav Adolf Wayss. Rakenteiden varmistamiseksi Wayss pyrki käyttämään tieteellisiä menetelmiä ja teki lukuisia kuormituskokeita Monier-holveilla; niiden tulokset hän julkaisi vuonna 1887 teoksessa Systém moniéra ja sen sovellukset rakentamisessa. Täydentävä askel oli, kun ranskalainen Francois Henebique sovelsi periaatetta kaikkiin rakenneosiin ja loi näin perustan monoliittiselle rakenteelle. 

 

 

Betonin käsittely

Suuren kysynnän vuoksi betoni valmistetaan teollisesti betoniasemilla ja kuljetetaan käyttökohteeseen betoniautoilla. Suurissa kohteissa (moottoritiet, sillat) betoniasemat rakennetaan työmaan lähelle. Käyttökohteessa betoni valetaan valmiiksi tehtyyn muottiin, ja näin syntyy monoliitti. Vaikeasti saavutettaviin paikkoihin betoni kuljetetaan myös betonipumpulla tai kauhoilla, joita nostetaan nostureilla. Betonipumppu on erikoisvarusteltu kuorma-auto, jossa on 20–70 metrin hydraulinen puomi; puomiin on kiinnitetty halkaisijaltaan 100 ja 125 mm:n teräsputki, ja hydrauliset männät pumppaavat betonimassan putkeen. Pienempiä betonimääriä voidaan käsitellä työläästi myös käsin käyttöpaikalla.

Sementtibetonia ei voi käsitellä alhaisissa lämpötiloissa. Seokseen kuuluva vesi jäätyy, eikä sideaineen ja kiviaineksen välinen kemiallinen reaktio sen vuoksi tapahdu. Jos betoni altistuu kovettuessaan korkeille lämpötiloille (esim. suoralle auringonpaisteelle), sitä on jälkihoidettava vedellä, jotta seosveden haihtuessa ei synny halkeamia. Jos betoni taas altistuu sateelle, se on suojattava vedeltä, jotta sideaine ei huuhtoudu pois.

Seosaineiden tyypit

Betonin seosaineet ovat yksi betonin ainesosista. Ne ovat hienojakoisia jauhemaisia aineita, joita lisätään betonimassaan jo sekoituksen aikana. Seosaineiden määrä tuoreessa betonimassassa on 10 – 40 %  sementin painosta. Seosaineiden tehtävänä on parantaa tuoreen betonin työstettävyyttä sekä kovettuneen betonin mekaanisia ominaisuuksia.

  • Lentotuhka
    • lisää seosveden määrää
    • lisää betonin pitkäaikaislujuutta
    • pienentää betonin karbonatisoitumissyvyyttä
  • Piipitoiset aineet, silikapöly
    • lisää seosveden määrää
    • vaikuttaa betonin huokosrakenteeseen (huokoisuus lisää vedenimukykyä)
    • lisää betonin lujuutta
    • parantaa betonin kestävyyttä aggressiivisissa olosuhteissa (sopii vesihuoltoon ja kemianteollisuuteen)
  • Väripigmentit
    • käytetään betonin värjäämiseen

Betonin lisäaineet

Betonin lisäaineet ovat yksi betonin ainesosista. Ne ovat kemiallisia yhdisteitä, joita lisätään betonimassaan jo sekoituksen aikana. Lisäaineiden määrä tuoreessa betonimassassa on 2–50 g/m3.

  • Notkistimet
    • alentavat betonin pintajännitystä
    • parantavat betonimassan työstettävyyttä (pidempi kuljetusmatka)
    • vähentävät tarvittavan seosveden määrää
    • lisäävät sitoutuneen massan puristuslujuutta jopa 10 %
  • Stabilointiaineet
    • vähentävät veden erottumista
    • vähentävät veden nousua pintaan
    • lisäävät kovettuneen sementin tiiviyttä, vähentävät huokoisuutta sekä estävät kapillaarista nousua ja veden imeytymistä
  • Huokostimet
    • muodostavat suuren määrän mikroskooppisia huokosia
    • antavat kestävyyden toistuvaa jäätymistä ja sulamista sekä sulatussuoloja vastaan
  • Hidastimet
    • hidastavat betonimassan sitoutumista ja kovettumista
  • Kiihdyttimet
    • nopeuttavat betonimassan sitoutumista ja kovettumista
  • Muut lisäaineet
    • korroosionestoaineet
    • biosidiset lisäaineet
    • kaasua muodostavat lisäaineet ( kaasubetonin valmistukseen)
    • tartuntaa parantavat lisäaineet (lisäävät uuden massan tartuntaa jo kovettuneeseen betoniin)

 

Betonilaadut

  • Kuivabetoni on irtonaisessa muodossa olevaa betonia, jota voidaan kuljettaa myös ilman betoniautoja. Toisin kuin tavalliseen betonimassaan, kuivabetoniin lisätään vain vähän vettä. Sitä käytetään useimmiten moottoriteiden rakentamisessa pohjabetonina (stabilointi) asfalttipäällysteen alla. Kuivabetoni kipataan suoraan kuorma-auton lavalta levittimeen, joka levittää tasapaksuja kerroksia. Levityksen jälkeen se jyrätään ja kastellaan vedellä lujuuden parantamiseksi.
Jännitetty betoni on elementtinä valmistettua teräsbetonia. Sitä valmistetaan siten, että raudoitus jännitetään muotissa mekaanisesti vaadittuihin arvoihin. Muottiin lisätään betonimassa, ja koko massa täryytetään muotissa. Kovettumisen jälkeen jännitetty teräsraudoitus vapautetaan, jolloin syntyy esijännitys. Sillä on suurempi puristuslujuus, ja sitä käytetään erityisesti siltojen rakentamisessa.
Teräskuitubetoni on betonia, johon on lisätty teräskuituja, jotka lisäävät sen puristuslujuutta. Sitä käytetään raskaasti kuormitettuihin lattioihin (teollisuuslattiat) ja päällystetyille alueille (pysäköintialueet).
  • Asfalttibetoni (AB) on asfaltilla päällystettyä eri raekokoista kiviainesta. Sitä käytetään teiden kulutuskerrosten rakentamisessa (bitumipäällysteet).
  • Kevennetyt laadut: betoneja, joihin sekoitetaan perliittiä tai rakeistettua polystyreeniä - EPS. Niitä käytetään pääasiassa monikerroksisten omakotitalojen lattioiden keventämiseen ja eristämiseen.
    • Laadut: huokostettu betoni, huokosbetoni/salaojabetoni (kuivatusjärjestelmiin), perliittibetoni

Käyttö

 

Betonia käytetään pääasiassa rakentamisessa kantavien rakenteiden tekemiseen, mutta myös puutarhanhoidossa ja kuvanveistossa. Betonista valmistetaan myös betonikiviä, muottiharkkoja, kattotiiliä ja erilaisia elementtejä, kuten palkkeja, paneeleja, pilareita, reunakiviä, tukimuureja, kouruja, kaiteita, autotalleja, kaivoja, sakokaivoja ym.

Betonirakenteet

 
Paljastunut ruostunut raudoitus betonissa

Niitä käytetään lujina kantavina osina tai lämpöä eristävinä ei-kantavina/täyteosina. Kantavia rakenneosia käytetään esimerkiksi pilareina, välipohjina, aukkopalkkeina, tukipilareina ym. Tierakenteita käytetään teollisuuslattioissa, tie- ja lentokenttäalueilla; niillä on parempi mekaanisen kulutuksen ja sään kestävyys. Vesirakenteet kestävät paremmin veden vaikutusta, ja niitä käytetään patojen ja altaiden rakentamisessa.

Vytvořil Shoptet | Design Shoptak.cz.