Eshop roka 2025 s vykurovacou technikou

rauta

Rauta (lat. Ferrum) on alkuaine jaksollisessa järjestelmässä; sen kemiallinen merkki on Fe ja järjestysluku 26. Rauta on melko pehmeä, hopeanharmaa metalli. Se kuuluu siirtymäalkuaineisiin. Kemiallisesti se on melko reaktiivinen ja reagoi happojen kanssa vapauttaen vetyä. Ilman kosteuden ja hapen vaikutuksesta se hapettuu ja muodostaa hydratoituneiden rauta oksidien ja hydroksidien seosta, jota kutsutaan ruosteeksi. Tämä prosessi on suuri ongelma teollisuudelle, koska rauta on yksi käytetyimmistä metalleista. Suojaukseen käytetään erilaisia pinnoitteita, fosforihappopassivointia (jolloin syntyy kiinteä fosfaattikerros), metallipinnoitusta jne.

 

 

Yhdisteet

Rautayhdisteiden yleisimmät hapetusluvut ovat +2 ja +3. Yhdisteistä tärkeimpiä ovat rauta(II)oksidi (FeO), rauta(III)oksidi (Fe2O3) ja kaksoisoksidi rauta(II,III)oksidi (Fe3O4). Niitä käytetään pääasiassa puhtaan raudan valmistukseen.

Siirtymäalkuaineena rauta muodostaa runsaasti komplekseja, joissa sen koordinaatioluku on useimmiten 4 tai 6. Raudan kompleksit ovat melko pysyviä. Tunnetuimpia ovat kaliumheksasyanoferraatti(II) (keltainen verisuola) K4[Fe (CN)6], kaliumheksasyanoferraatti(III) (punainen verisuola) K3[Fe (CN)6] – joita käytetään analyyttisessä kemiassa – sekä rautapentakarbonyyli Fe (CO)5, jota käytetään puhtaan raudan valmistukseen laboratoriossa.

Muita käytettyjä yhdisteitä ovat rauta(II)sulfaatti (FeSO4) ja rauta(III)kloridi (FeCl3).

Myös hapetusluvut +4, +5 ja +6 (K2FeO4) tunnetaan. Nämä yhdisteet ovat erittäin voimakkaita hapettimia.

Esiintyminen

Rauta on yksi yleisimmistä alkuaineista maapallossa (5 paino- %). Se ei kuitenkaan jakaudu tasaisesti: sen pitoisuus kasvaa pinnalta kohti ydintä , ja itse ydin koostuu nikkelin ja raudan seoksesta suhteessa ~85 % Fe: ~6 % Ni. Luonnossa rautaa esiintyy erilaisissa, useimmiten mafisissa kivilajeissa – basaltti – ja mineraaleissa – pyrokseenit, amfibolit, oliviini. Tärkeitä rautamalmien mineraaleja, joista rautaa tuotetaan teollisesti, ovat: hematiitti, limoniitti,  magnetiitti, sideriitti[1]. Monet muutkin mineraalit sisältävät rautaa, mutta sen erottaminen niistä ei ole kannattavaa tai vaatii hyvin paljon energiaa, esim. rikkikiisu. Maailman merkittävimpiä rautamalmiesiintymiä ovat niin sanotut raitaiset rautamuodostumat.

Puhdasta rautaa esiintyy harvoin (joitakin löytöpaikkoja on Grönlannissa ja Ruotsissa). Sitä on myös niin sanotuissa rauta meteoriiteissa nikkelin kanssa muodostuneina seoksina.

Tuotanto

Lisätietoja pääartikkelissa: raakarauta
 
Rautamalmikasa.

Rauta on ollut ihmiskunnan tuntema jo antiikin ajoista lähtien (Hallstattin ja La Tènen kausi), mutta laajempi teollinen tuotanto alkoi vasta 1700-luvulla. Tuotannossa käytetään edellä mainittuja malmeja (hematiitti, magnetiitti, sideriitti, limoniitti).

Tuotanto perustuu hapetus-pelkistysreaktioihin hiilimonoksidin tai hiilen kanssa niin sanotuissa masuuneissa. Masuuniin syötetään esikäsiteltyä malmia, koksia ja kalkkikiveä, tarvittaessa myös piidioksidia. Masuunin lämpötila on noin 1 800 °C, ja siellä tapahtuu useita prosesseja:

  • koksin palaminen, jolloin syntyy hiilidioksidia tai hiilimonoksidia
C + O2 → CO2
2C + O2 → 2CO
  • raudan pelkistys hiilimonoksidilla
3 CO + Fe2O3 → 2 Fe + 3 CO2
  • tai hiilellä
3 C + Fe2O3 → 2 Fe + 3 CO
  • kuonan muodostuminen (suojaa sulaa rautaa uudelleenhapettumiselta)

CaO + SiO2 → CaSiO3

Koko prosessi on jatkuva: yläosaan lisätään malmia, koksia ja kuonaa muodostavia lisäaineita, ja alaosasta lasketaan säännöllisin väliajoin sulaa rautaa (raudan laskeminen).

Rikkikiisua ei käytetä raudan valmistuksen raaka-aineena, koska se sisältää rikkiä, joka muodostaa ei-toivottuja sulfideja.

Käyttö

Rauta on käytetyin metalli. Raakarauta sisältää hiilen lisäksi erilaisia epäpuhtauksia, joten sen ominaisuudet eivät sovellu suoraan käyttöön. Sitä jalostamalla valmistetaan erilaisia valurautalaatuja. Valurauta on melko kovaa mutta haurasta, ja sen jatkokäsittelymahdollisuudet ovat vähäiset. Sillä on kuitenkin erittäin hyvät valuominaisuudet. Siksi sitä käytetään tuotteisiin, joilta ei vaadita suurta työstötarkkuutta ja jotka voidaan valmistaa valamalla (esim. kaivonkannet, lämpöpatterit). On kuitenkin myös valurautalaatuja, joiden ominaisuuksia on muokattu.

Poistamalla raakaraudasta hiiltä saadaan terästä, joka on verrattomasti paremmin työstettävää, takottavaa ja taipuisaa. Lisäämällä muita metalleja (mangaani, kromi, vanadiini, volframi, koboltti ym.) muokataan teräksen mekaanisia ominaisuuksia (lujuutta, kovuutta, kemiallista kestävyyttä ja monia muita). Terästä kohtaamme jokapäiväisessä elämässä (liikenne, teollisuus, koneet, rakentaminen).

Lisätietoja raudan käytöstä löydät luokista Valuraudat ja Teräs

Biologinen merkitys

Rauta on tärkeä biogeeninen alkuaine. Organometallisen kompleksin, hemin, keskusatomina, joka on sitoutunut proteiiniin hemoglobiiniin , sillä on tasalämpöisten eläinten elimistössä tärkeä tehtävä hapen kuljettamisessa keuhkoista soluihin.

Hemoglobiini on sitoutunut punasoluihin. Happi on sitoutunut hemoglobiiniin koordinaatiosidoksella. Ongelma syntyy, jos keuhkoihin pääsee ligandi , jonka sitoutumisenergia on suurempi (hiilimonoksidi), jolloin se syrjäyttää hapen ja hapen kuljetus estyy.

Ravinnon tärkeimpiä raudan lähteitä ovat sisäelimet (maksa, sydän) ja liha, mutta myös palkokasvit ja lehtivihannekset.

Vytvořil Shoptet | Design Shoptak.cz.