Eshop roka 2025 s vykurovacou technikou

Internet

 
Internetin visualisointi Opte-projektin tiedoista (15. tammikuuta 2005)

Internet (engl. interconnected networks – toisiinsa kytketyt verkot; puhekielessä netti, verkko) on julkisesti käytettävissä oleva maailmanlaajuinen toisiinsa kytkettyjen tietoverkkojen järjestelmä, jossa tieto siirtyy pakettikytkentäisesti standardoidun Internet Protocolin (IP) ja monien muiden protokollien avulla. Se koostuu tuhansista pienemmistä kaupallisista, ei-kaupallisista, akateemisista, yksityisistä, valtiollisista ja sotilaallisista tietoverkoista. Se toimii siirtotienä monille tiedoille ja palveluille, kuten sähköpostille, chatille ja ennen kaikkea toisiinsa linkitettyjen hypertekstidokumenttien (verkkosivujen) ja verkkosovellusten järjestelmälle, jota kutsutaan nimellä World Wide Web (WWW). Internetillä ei ole yhtenäistä keskitettyä hallintoa tekniikoiden käyttöönotolle eikä pääsy- ja käyttöperiaatteille. Jokainen siihen kuuluva verkko määrittelee omat periaatteensa. Internetin kahden pääpilarin, IP-osoiteavaruuden (IP-osoite) ja verkkotunnusjärjestelmän (DNS), yhteisiä määrittelyjä hallinnoi nimien ja numeroiden jakamisesta vastaava organisaatio (Internet Corporation for Assigned Names and Numbers - ICANN). Perusprotokollien teknisestä tuesta ja standardoinnista vastaa internetin tekninen työryhmä (Internet Engineering Task Force - IETF).

 

Nykyinen internet
Internetin rakenteen muodostavien monimutkaisten fyysisten yhteyksien lisäksi internet on olemassa monenkeskisten sopimusten (esim. ”peering-sopimukset – sopimukset internetliikenteen vastavuoroisesta vaihdosta”) sekä teknisten määritysten tai protokollien ansiosta, jotka määräävät, miten tietoa verkossa vaihdetaan.

Toisin kuin vanhemmat viestintäjärjestelmät, internetprotokollien kokonaisuus suunniteltiin tarkoituksella riippumattomaksi siitä fyysisestä siirtotiestä, jossa sitä käytetään. Mikä tahansa kiinteä tai langaton viestintäverkko, joka pystyy siirtämään digitaalista tietoa kumpaankin suuntaan, voi välittää internetliikennettä. Siksi internetpaketteja voidaan siirtää kiinteissä verkoissa, kuten kuparijohdossa, koaksiaalikaapelissa ja valokaapelissa, sekä langattomissa verkoissa, kuten Wi-Fi-verkossa. Kaikki nämä verkot, jotka käyttävät samoja ylemmän tason protokollia, muodostavat internetin.

Internetprotokollat syntyvät Internet Engineering Task Forcen (IETF) ja sen työryhmien keskusteluissa, jotka ovat avoimia julkisille ehdotuksille ja niiden tarkistuksille. Työryhmät tuottavat Request for comments (RFC) -nimisiä asiakirjoja. Internet Architecture Board (IAB) nostaa osan RFC-dokumenteista internetstandardeiksi.

Internetprotokollien kokonaisuuden käytetyimpiä protokollia ovat IP, TCP, UDP, DNS, PPP, SLIP, ICMP, POP3, IMAP, SMTP, HTTP, HTTPS, SSH, Telnet, FTP, LDAP, SSL ja TLS.

Näitä protokollia käyttäviä palveluita ovat sähköposti, Usenet-uutisryhmät, World Wide Web, Gopher, etäkäyttö, WAIS, finger, IRC, MUDit ja MUSHit. Käytetyimpiä niistä ovat sähköposti ja World Wide Web sekä monet niihin perustuvat palvelut, kuten postituslistat, blogit ja podcastit. Internet mahdollistaa reaaliaikaiset palvelut, kuten puhelut, internetradion ja internet-(televisio)lähetykset, jotka ovat näin saatavilla missä päin maailmaa tahansa.

Jotkin muut suositut internetpalvelut eivät syntyneet tällä tavalla, vaan ne perustuivat alun perin suljettuihin järjestelmiin. Niitä ovat IRC, ICQ, AIM ja Gnutella.

Internetistä ja sen rakenteesta on tehty monia analyysejä. On esimerkiksi todettu, että internetin IP-reitityksen rakenne ja World Wide Webin hypertekstilinkit ovat esimerkkejä skaalattomista verkoista.

Samaan tapaan kuin internetpalveluntarjoajat liittyvät toisiinsa internetin yhdysliikennepisteiden kautta (esim. SIX – Slovak Internet eXchange), tutkimusverkot liittyvät yleensä suuriin aliverkkoihin, kuten:

GEANT,
Internet2,
Little GLORIAD.
Nämä taas rakentuvat suhteellisen pienten verkkojen ympärille.

Nykyiset ja mahdolliset ongelmat

Etujen lisäksi internet on tuonut mukanaan myös ongelmia ja haittoja. Osa niistä on saanut paljon julkisuutta.

Niitä ovat erityisesti:

  • lapsipornografiaan liittyvä lasten hyväksikäyttö
  • tekijänoikeusloukkaukset
  • tietokonevirusten levittäminen
  • tietoturvaan kohdistuvat hyökkäykset
  • vanhentunut tekniikka

Sensuuri

Demokraattisissa yhteiskunnissa internet on saanut uutta merkitystä poliittisena välineenä. Howard Deanin presidentinvaalikampanja vuonna 2004 Yhdysvalloissa tuli tunnetuksi siitä, miten se onnistui keräämään tukimaksuja internetin kautta.

Jotkin hallitukset, esimerkiksi Kuubassa, Iranissa, Pohjois-Koreassa, Myanmarissa, Kiinassa tai Saudi-Arabiassa, rajoittavat sitä, mihin internetissä ihmiset niiden maissa pääsevät käsiksi. Kyse on lähinnä poliittisen ja uskonnollisen sisällön rajoittamisesta. Tämä toteutetaan suodattamalla verkkotunnuksia ja sisältöä niin, ettei niihin pääse helposti ilman kehittyneitä keinoja.

Norjassa, Tanskassa, Suomessa[1] ja Ruotsissa suurimmat internetpalveluntarjoajat ovat sopineet poliisin määrittämien sivustojen estämisestä. Vaikka estettyjen URL-osoitteiden luettelon pitäisi sisältää vain tunnettujen lapsipornografiasivustojen osoitteita, luettelon sisältö on salainen.

Monet maat, myös Yhdysvallat, ovat säätäneet tiettyjen aineistojen, kuten lapsipornografian, hallussapidon tai levittämisen laittomaksi, mutta ne eivät käytä suodatusohjelmistoja.

Saatavilla on paljon vapaita ja kaupallisia ohjelmistoja, joilla käyttäjä voi halutessaan estää epämieluisia sivustoja, yksittäisiä tietokoneita tai kokonaisia verkkoja, esimerkiksi rajoittaakseen lasten pääsyä pornografiaan tai väkivaltaiseen sisältöön.

Internetyhteys
Tavallinen yhteystapa on modeemiyhteys (ns. dial-up perinteisen kiinteän puhelinlinjan kautta), joka on hitain. Toinen on ISDN-puhelinlinja, joka on noin kaksi kertaa nopeampi, mutta nykyään DSL-linjat ovat syrjäyttäneet sen. Muita tapoja ovat laajakaistayhteys (broadband) kaapelitelevisioverkon koaksiaalikaapelin tai valokaapelin (ns. FTTH) kautta sekä satelliittiyhteys. Internetiin voi liittyä myös 220 V:n sähkönjakeluverkon kautta, mikä sopii kerrostaloihin. Tätä tekniikkaa käyttävät modeemit toimivat jopa 200 metrin etäisyydelle (siirtonopeus enintään 200 Mbps), ja on olemassa ns. siltaavia osia kahden vaiheen yhdistämiseen, joten voit liittää myös naapurin, joka asuu talon viereisessä rapussa. Toistaiseksi tekniikka sopii kuitenkin vain kerrostalon sisäisiin verkkoihin. Euroopan unioni rahoittaa PowerNet-tutkimus- ja kehityshanketta, joka tukee tätä internetyhteystapaa.

 

Julkisia paikkoja, joissa internetiä voi käyttää, ovat internetkahvilat ja maailmalla yleisesti myös kirjastot. Yhteyspisteitä on myös julkisilla paikoilla – lentoasemien odotustiloissa, joissakin junissa ja suurempien kaupunkien toreilla.

 

Wi-Fi tarjoaa langattoman yhteyden tietoverkkoihin, joten sillä pääsee myös itse internetiin. Tällaisen yhteyden tarjoavia hotspotteja on julkisilla paikoilla, ja käyttäjällä on oltava oma Wi-Fi-kortilla varustettu laite. Palvelut voivat olla ilmaisia kaikille, vain asiakkaille tai maksullisia. Hotspot ei rajoitu suljettuun tilaan. On olemassa kokonaisia kampuksia ja puistoja, jopa kokonaisia kaupunginosia, joissa yhteys on käytettävissä.

Yhdysvalloissa hyväksyttiin vuonna 2004 sähkölinjoja hyödyntävä laajakaistayhteys radioamatööriyhteisön jyrkistä vastalauseista huolimatta. Maanpäällisten suurjännitejohtojen moduloinnin ongelma on, että koko linja toimii valtavana antennina ja estää täysin radioamatöörien, merenkulkijoiden ja muiden käyttämät pitkäaaltoiset radiotaajuudet.

 

Maita, joissa internet on useimpien kansalaisten käyttämä hyödyke, ovat Islanti, Ruotsi, Australia, Tanska, Yhdysvallat, Kanada, Yhdistynyt kuningaskunta, Alankomaat, Japani, Korean tasavalta ja Norja. 1900-luvun viimeisellä vuosikymmenellä internetin käyttäjien määrä kasvoi nopeasti, vaikka kehitys hieman hidastui vuoden 2000 jälkeen. Teollisuusmaissa nopean kasvun vaihe päättyy, kun tekniikat ovat yleisesti käytössä, mutta kasvu jatkuu Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa, Karibialla, Lähi-idässä sekä Slovakiassa.

Internetyhteydet jakautuvat epätasaisesti hitaisiin ja nopeisiin yhteyksiin. ADSL ja muut laajakaistatekniikat ovat harvinaisia tai puuttuvat kokonaan useimmista kehitysmaista, ja kehittyneissäkin maissa korkeat kustannukset ja keskinkertainen suorituskyky voivat rajoittaa niiden yleistymistä (useimmat Itä-Euroopan maat ja Yhdysvallat), kun taas alhaiset hinnat ja korkea suorituskyky houkuttelevat paljon asiakkaita (Skandinavia, Ranska). Saman maan sisälläkin voi olla eroja suurempien kaupunkien (joissa on usein useita laajakaistapalveluntarjoajia) ja muiden alueiden (joissa laajakaistaa ei usein ole) välillä.

Internetin saatavuuden laajentaminen on keino kuroa umpeen ns. digitaalista kuilua (engl. digital divide).

 

 

 

Vytvořil Shoptet | Design Shoptak.cz.